tiistai 27. joulukuuta 2016

Edullisia, mutta laadukkaita lahjoja

Tänä vuonna on ollut paljon juhlia. Olen osallistunut useammille 1- ja 2-vuotissynttäreille, 5-vuotissynttäreille ja 70-vuotisjuhlille. On ollut nimiäisiä, baby showereita, ristiäisiä, häitä ja nyt tuoreimmassa muistissa joulu. Juhlissa tapaa ystäviä ja perhettä, syö mahansa täyteen herkkuja ja saa pukeutua hienommin. Harmi kun juhlia ei ole joka päivä. Vai onko?

Juhlat eivät suinkaan ole halvimmasta päästä huvituksia. Muutama kuukausi sitten käytin lahjoihin vajaan satasen ja toisena kuukautena meni yli 160 euroa. Joulu rasitti lompakko 200-300 euroa. Huh mitä summia, kun yrittää säästää.

Lahjan antaminen on minulle tärkeää. Haluan, että lahja on sekä minun, antajan näköinen että myös saajan. Turhaa, liian halpaa, pientä tai arkista lahjaa en halua antaa. Lasten synttärilahjoihin käytän 10-20 euroa, perheen joululahjoihin noin 50 euroa henkilöä kohden. Miehelle saatan hankkia jotain kalliimpaa ja erikoisempaa. Viime jouluna tilasin jenkeistä dna-testin, jolla sai selvittää alkuperäänsä ja usein olen hankkinut lempijalkapallojoukkueen virallisia fanituotteita. Voin kertoa,  että halvaksi ei ole tullut.

Ehdottomasti haluan ja aion panostaa lahjoihin jatkossakin, onko siihen edullisempaa tapaa?

1. Lahjojen ostaminen alennuksesta


Lapsille varsinkin lahjan ostaminen alennuksesta kannattaa. Kesällä löytyy hyviä lelukauppojen ja tavaratalojen alennuksia. Aikuisille lahjanvalinta on hankalampaa. Jos tarjouksessa tulee vastaan jotain toiselle sopivaa, ehdottomasti tartun tilaisuuteen. Yleensä ei tule.


2. Lahjojen ostaminen  käytettynä


Facebookin kierrätysryhmistä ja Torista on tullut hankittua muutama lahja lapsille. Käytetyssä lahjassa kriteerinä on, että sen on oltava uudenveroisessa kunnossa. Tänä Jouluna ostin kolme täysin käyttämätöntä Mauri Kunnaksen kirjaa vitosen kappalehintaan (ovh >20€).

3. Itse tehdyt lahjat


Minä en ole mikään käsityöihminen, mutta jostain keksin askarrella suvun naisille koruja tänä jouluna.  Tilasin netistä korunosat ja helmet ja pistin hulinaksi. Lopputuloksena viisi rannekorua ja itselleni kaulakoru ja avainnauha töihin. Askartelu oli hauskaa, koruilla on tunnearvoa, eivätkä kustannukset päätä huimaa. Niitä tosin ehkä arvostavat vain äidit ja mummit.




4. Kuvamuistot


Olen aina tykännyt tilata omista kuvista tehtyjä tuotteita. Olen ostanut muun muassa tauluja, mukeja, tyynyjä, pehmoleluja ja taskumatteja. Tänä vuonna pukinkontista löytyi muistilpeli, kuvakirja, kalenteri ja hiirimatto. Kuvalahjoja arvostavat yleensä ainakin vanhemmat ja isovanhemmat.


Hinta ei ole lahjan tärkein ostokriteeri, mutta kukapa ei tykkäisi ostaa laadukkaita lahjoja edullisesti?


2 kommenttia:

  1. 1. kohtaa tulee kyllä hyödynnettyä.

    Onneksi en saanut montaa lahjaa tänä vuonna, mutta jo niihin mahtui joku todella tarpeeton tavara. Aina joku ostaa jonkun astian tai muuta vastaavaa jota ei tule ikinä käyttämään. Mieluummin olisin saamatta lahjaa ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain aika sopivan määrän lahjoja ja sopivanlaisia. Keittiöpyyhkeitä, tyynyliina ja laudeliinoja löytyy kaapeista jo ennestään, mutta onhan hyvä syy hävittää kulahtaneimmat. Yritin toivoa kulutustavaraa ja sitä sain, varsinainen krääsä jäi väliin kokonaan.

      Poista