Kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäiriö (aikaisemmin myös maanis-depressiivisyys) on nimensä mukaisesti mielialahäiriö, jossa mieliala vaihtelee ja jossa esiintyy manian ohella masennusta eli depressiota.
Näin kertoo Wikipedia.
Palattuani alkuvuonna äitiyslomalta koen eläneeni töissä yhtä vuoristorataa. Välillä olen vuoren huipulla tekemässä juuri sitä mitä haluan. Seuraavana päivänä putoan rotkoon törmättyäni organisatorisiin esteisiin, byrokratiaan tai strategisiin päätöksiin, jotka estävät työnteon. Tiesin palatessani, että tilanne tulee olemaan haastava ja annoin puoli vuotta aikaa. Jos puolessa vuodessa en ole itsestäni riippumattomista tekijöistä johtuen kyennyt edistämään asioita haluamallani tavalla tai minulla ei ole kirjallista työnkuvaa, pistän kaikki paukut uuden työn etsimiseen. Näistä ei ole vielä toteutunut kumpikaan.
Neljä jaksoa
Viimeiset viikot ovat olleet todella raskaat ja olen käynyt läpi ajatuksia ja tunteita äärimmäisestä turhautumisesta loppumattomaan innostukseen. En ole oikeasti huolissani mielenterveydestäni, koska yleensä oireet loppuvat onneksi työpaikan ovelle. Joitan samoja elementtejä kuitenkin löytyy häiriön neljästä jaksosta.
1. Hypomaaninen jakso
"Häiriölle on tyypillistä pysyvä lievä mielialan nousu, lisääntynyt energisyys ja toimeliaisuus. Tavallista on myös huomattava tunne hyvästä olosta sekä henkisestä ja fyysisestä tehokkuudesta."
Se tunne kun itsevarmana hyppää uusiin juttuihin, tekee mielellään ylitöitä, etsii tietoa vapaa-ajallaan ja hommat rullaa. Tuntee onnistuvansa työssään ja saavansa pajon aikaiseksi.
2. Mania
"Riemukkuuteen liittyy lisääntynyt energisyys, joka aiheuttaa yliaktiivisuutta, puhetulvaa ja unentarpeen vähentymistä. Potilas ei pysty keskittymään ja on usein huomattavan herkkä häiriötekijöille. Itseluottamus on usein korkealla, potilaalla voi olla suuriluuloisia ideoita, ja hän voi olla yliluottavainen."
Työ tulee uniin ja ei niinkään stressin vain innostuksen vuoksi. Työajatuksista on todella vaikea irrottautua ja keskittyminen kaikkeen muuhun on heikkoa. Itseluottamus töissä on huipussaan, hirveä dravi päällä tunkee itsensä kaikkeen mahdolliseen mukaan ja tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista. Itsekseen ihmettelee, että mitä ne muut oikein himmailee.
3. Masennusjakso
"Potilas kärsii yleensä mielialan laskusta, voimattomuudesta ja toimintakyvyn heikkenemisestä. Kyky iloita, kiinnostua ja keskittyä on vähäinen. Yleistä on huomattava uupumus pienenkin ponnistelun jälkeen.Itsearvostus ja itseluottamus ovat lähes aina alentuneet, jopa lievässä masennuksessa. Usein on syyllisyyden- tai arvottomuudentunnetta."
Ylemmältä taholta tulee ilmoitus strategisesta päätöksestä, joka ei tue mitään mitä olet tehnyt viime ajat, omistajuutta ei löydy edistämillesi asioille, budjetti suunnataan toisaalle, osastojen väliset politikoinnit sekoittavat pakkaa tai joku ylempänä oleva henkilö vaihtaa mielipidettä ja näin kaikki tehty työ valuu kankkulan kaivoon. Luottamus siihen, että muutos on mahdollista, on tipotiessään. Lyödäkö hanskat tiskiin ja tehdä niin kuin muutkin, eli selviytyä vain annetuista tehtävistä ja unohtaa kaikki edistäminen ja oma-aloitteisuus. Ketutuskäyrä on tässä kohtaa aika korkealla.
4. Sekamuotoinen jakso
"Kenties kaikkein lamauttavimpia sairauden vaiheita ovat ne, joihin kuuluu sekä manian että depression oireita, samanaikaisesti tai useaan kertaan saman päivän aikana vaihdellen. Potilas on kiihkeä tai levoton niin kuin maanisessa vaiheessa, mutta samalla myös ärtyisä ja masentunut, sen sijaan, että tuntisi olevansa "maailman huipulla". "
Kun edelliset vaiheet on käyty tarpeeksi monta kertaa läpi, on usko mahdollisuuksiin pohjalukemissa. Tällöin mielialan vaihtelut ovat nopeampia ja jo pieni vastoinkäyminen tukahduttaa innostuksen. Toisaalta ei anna itsensä innostua liikaa, mutta silti välillä toivon kipinä herää. Ei haluaisi ajatua samaan tilaan yrityksen kahvipöytävalittajien kanssa, mutta jatkuvan ärsytyksen vuoksi muu on vaikeaa.
Laukaisevat tekijät työpaikalla
Yllä olevat kuvaukset ovat ehkä hieman dramatisoituja, mutta kuvastavat silti fiiliksiäni töissä. En ole ikinä kokenut vastaavaa ja kaiken tämän pähkäilyn keskellä olen löytänyt tähän muutaman mahdollisen aiheuttajan.
1. Epäselvä työnkuva
Minulla ei ole kirjoitettua työnkuvaan, josta selviäisi vastuun tai roolin kuvaus edes yleisellä tasolla. Olen itse pyrkinyt luomaan tehtävääni parhaalla mahdollisella tavalla tunnistamatta raameja. Pyörin lasiboksissa, jossa seinät tulevat jatkuvasti sisemmäs ja jokainen törmäys tulee yllätyksenä. Ainoa kuvaus, jonka olen nähnyt, on ollut hakuvaiheessa kirjoitettuna työpaikkailmoitukseen ja nopeasti kävi selväksi, että se ei vastaa todellisuutta.
Asia on otettu monesti esille esimiehen kanssa, mutta se ei silti ole edennyt. Esimiehelle kyllä pisteet avoimesta ilmapiiristä ja uskon ongelman olevan ylemmällä tasolla.
2. Tiimin tarkoitus
Ydintiimini, joka pyristelee yhteisen joskin hyvin epäselvää agendan eteen, ei ole organisaatiossa millään muotoon näkyvä. Istumme kaaviossa täysin epäloogisessa paikassa ja tunnistamattomana. Tämä johtaa siihen, että kommunikointi muun organisaation kanssa on haastavaa ja jaamme vähäistä budjettiamme toisen tiimin sisällä. Asia on yrityksessä oleellinen, mutta strategisesti unohtuu ja myöskään tiimin prosessit, vastuut ja rooli jäävät huomioimatta.
3. Säästöä ja säätöä
Yritysjohto on aina ollut kiinnostunut nostamaan tuottoa laskemalla kuluja. Jotta yritys voi kasvaa ja kehittyä, on sen kuitenkin innovoitava ja panostettava kehitykseen. Edelliseen kohtaan viitaten, kehitys meidän asiaan on täysin ignoorattu. Perusasiat ovat rapautuneet ja niiden kehittäminen ilman hyviä business caseja tuntuu mahdottomalta. Tämä on jo johtanut osaston ohittamisilmiöihin, jotka kertovat omaa kieltään johdon kartalla olosta.
Nyt siis kysymys kuuluukin, onko tässä tilanteessa järkevää vielä odottaa vai pitäiskö paeta heti sopivan tilanteen tullessa kohdalle? Millään ei haluaisi luovuttaa, ja jos muutama muutos toteutuisi, tästä voisi kehittyä unelmaduuni ja arvokasta kokemusta.
Kumpi hajoaa ensin: mun pää vai seinä, kun niitä paukuttaa yhteen?