Totuus on se, että heräilen yöllä tai aikaisin aamulla pohtimaan työjuttuja. Vapaa-ajalla irrottautuminen on todella haastavaa. Kotona ollessani ajatukset harhailevat jatkuvasti työjuttuihin. Vielä tuntuu hyvältä, mutta onko tällainen pidemmän päälle järkevää? Laantuuko alkuinnostukseni itsestään ja taannun taas ylisuorittajasta perussuorittajaksi?
Haluan oppia uutta, kehittää toimintaa ja vaikuttaa tekemiseen. En kutsu tätä stressiksi vaan ylisuorittamiseksi. Stressiksi koen sen, että tunnit ja päivät eivät riitä työtaakan suorittamiseen. Näin ei minun tapauksessani ole, vaikka kiirettä pitääkin.
Stressiä tai ylisuorittamista, miten varmistan että tämä ei käänny uupumukseksi?
1. Ideointiaikaa
Oman kokemukseni mukaan, minun kannattaa raivata työkalenteriini aikaa kehitys- ja suunnittelutyölle. Kirjoitan ylös kaikki suunnitelmat, avoimet kysymykset ja innovatiiviset ideat. Kun ne on kirjattu, ei asiaa tarvitse pyöritellä mielessä jatkuvasti vapaa-ajalla.
2. Kalenterin siivous
Jotta saan järjestettyä ideointiaikaa, on minun priorisoitava työni. Työpäiväni koostuu pääosin palavereista, jotka liittyvät eri aihekokonaisuuksiin. Aloitin siivouksen jo listaamalla aihekokonaisuudet ja laittamalla ne tärkeysjärjestykseen. Sitten mietin paljon aikaani kyseiseen asiaan on allokoitu, paljon on oikea tavoite ja paljon on toteutuma. Tulin siihen tulokseen, että vaikka kalenterini on aivan tukossa, pystyn järjestämään sinne tilaa, jos vain näen asian tärkeäksi.
3. Sometonta aikaa
Vapaa-ajalla käytän ihan liikaa aikaa kännykän pläräykseen, liittyy se työhön tai ei. Usein liittyy. Jatkossa varaan päivästä tietyn hetken, eli lasten nukutuksen työartikkeleille. Henkilökohtaista sometusta tai bloggaamista harrastan lasten nukkuessa. Vielä parempi olisi pyrkiä välillä nukkumaan itsekin päiväunia tai käymään lenkillä.
4. Työläppäri töihin
Avaan työkoneen kotona todella harvoin. Se mahdollisuus on kuitenkin olemassa niin kauan kuin kannan konetta mukana. Mitä, jos jättäisin sen aina välillä töihin?
5. Omaa aikaa
Töihin paluun jälkeen oma aikani on ollut todella kortilla. Iltaisin olen vain kotona lasten kanssa, koska varsinkin nuorempi ottaa työpäivät aika raskaasti. Viikonloppuisin mies on töissä toisena päivänä ja toinen meneekin koko perheen yhteisissä touhuissa. Lenkille pääseminen tuntuu itsekkäältä lapsia kohtaan. Olisiko kuitenkin niin, että itsensä loppuun polttaminen se vasta itsekästä olisikin?
Uupuminen ei käy laatuunsa tässä elämän vaiheessa, joten pakko tehdä jotain muutoksia. Matka ylisuorittamisesta uupumiseen voi olla yllätävän lyhyt.
Hmm, monasti tuollaisiin paremmin palkattuihin töihin liittyy tuollainen burnailu. Pitää olla joka paikassa työt mielessä. Vähemmän vastuuta ja palkkaa niin työt jäävät hienosti työpaikalle, aah :)
VastaaPoistaTotta tuokin. Mulla itsellä vaan toimii niin, että motivaatio laskee vastuun myötä. Ja koska työpaikalla ollaan suhteellisen iso osa hereilläoloajasta, olisi parasta nauttia siitä.
PoistaSamaa mieltä. Koska työpaikalla vietetään valtaosa hereilläoloajasta, niin parempi tehdä sellaista mistä nauttii. Itse teen täyttä työpäivää ja kotona myös plärään liikaa kännykkää. Pitäisi enemmän osata keskittyä hetkeen.
PoistaOman kokemuksen mukaan läppärin jättäminen töihin on parasta mitä voi tehdä. Silloin työtkin usein jäävät töihin suuremmalta osin (puhelimella toki saa kiinni ja voi tarkistaa työsähköpostit, mutta puhelimen tuoma koko ajaa saavutettavissa olevuuden stressi onkin sitten kokonaan oma tekijänsä)
VastaaPoistaTätä pitää kokeilla. Vaikka tosiaan en nytkään avaa sitä koskaan, ehkä se on se mahdollisuus... Toisaalta alan perustelemaan itselleni, että mitä jos haluaisin tehdä seuraavana päivänä etänä töitä. Niin varmaan. Tai, jos lapset ovat kipeitä? Meillä se on kyllä luultavasti joku muu joka jää kotiin silloin.
PoistaVaikea yhtälö. Ja miksi se onkin niin, että äidin pitää kantaa suurin huoli tästä? Vastaavassa tilanteessa oleva mies varmasti lähtisi sinne lenkilleen...?
VastaaPoistaAloita siitä, että jätät työläppärin töihin. Lataa joku muistikirja työpuhelimeen ja kirjaa ajatukset ja ideat sinne. Tai paperiseen versioon (ei houkuttele niin paljon pläräämään). Somesta pois olemista ei ainakaan kannata stressata, se ei katoa mihinkään ja siellä kuitenkin tapahtuu koko ajan. Onko teillä mitään sellaista lajia tai ulkoilumahdollisuutta koko perheen kanssa, jossa saisit itselle liikunnallisessa mielessä hien pintaan ja samalla vietettyä aikaa lasten kanssa? Esimerkiksi joku ulkokuntoilupuisto tai lasten leikkipuisto, mutta niin, että itse kyykkäät tai otat kilpaspurtteja tai heitätte palloa jne..? Liikunnan endorfiinit auttaa kuitenkin niin paljon stressin käsittelyyn. Tai oma kahvakuula mukaan :D
Hyviä ideoita! Kohta voisin lähteä esikoisen kanssa yhdessä lenkille, niin että hän pyöräilee. Nuoremman kanssa pyöriminen on haastavaa, koska minun pitäisi olla koko ajan näkö- tai mieluummin kosketusetäisyydellä. Toivottavasti tasoittuu tässä kun saadaan arkurutiinit rullaamaan.
PoistaAinakin minä yritän muistaa, että ne on omia valintoja mihin ja miten ajan haluaa käyttää. Mikä merkitsee eniten? Millaisen elämän haluaa? Kaiken ei voi vaikuttaa (mm. terveys), mutta melkein kaikkeen voi näyttää suunnan ja rajat.
VastaaPoistaJälleen kerran voin kokemuksella sanoa että malta ottaa vielä "rennosti" seuraavat 1-3v asettamatta itselle ja omalle elämälle hirveitä tavoitteita. Pienten lasten kanssa on vaan annettava elämän soljua tilanteesta toiseen. Mutta kun ne kasvavat, lisääntyy myös sinun oma aika, malta odottaa.
VastaaPoistaItselleni tuli juuri siitä se stressi kun olisi pitänyt hoitaa työt, lapset, mies ja omakin aika. Sitten tajusin että antaapa nyt olla sen "oman ajan", tärkeimmät on työ (minusta on, vaikka jonkun mielestä ei... se on se minun oma aika, saan syödä rauhassa ja olla yksinn tai muiden aikuisten kanssa), lapset ja mies. Ihan omaa vapaa-aikaa ehdin viettämään sitten ... joskus.
Kyllä se aika sieltä koittaa, ihan oikeesti. Mutta voihan siinä käydä kuten meillä että sitä ollaankin lasten kanssa yhdessä kaiket illat urheiluharrastuksissa... mikä minusta on loppupelissä kaikkein ihaninta, eli en tarttekkaan sitä "ihan omaa aikaa".
Sekavasti kerrottu...
Suosittelen tosiaan miettimään, millä voisi tilannetta helpottaa, koska kyllä tuo aamuyöstä heräily minusta kuulostaa hieman huolestuttavalta. Itse olen ratkaissut asian niin, että en koske työhommiin viikonloppuna ellei ole ihan pakko. Lisäksi pyrin liikkumaan säännöllisesti. Näin pienten lasten isän näkökulmasta minusta ei ole mitenkään paha jos äiti käy esim. tunnin lenkillä ja saan sen ajan olla lasten kanssa. Tosin tämä toimii kokemuksieni mukaan paremmin hieman isompien (n. yli 6 kk) lasten kanssa (riippuu toki monesta asiasta)
VastaaPoistaEhkä ongelma on siinä, että mies hoitaa alkuviikon lapsia kotona ja on iltaisin jo melko väsynyt kaikesta touhusta. Ja myös siinä, että nuorempi tuntuu ottavan töihinpaluuni melko raskaasti.
PoistaTässä tilanteessa voin sanoa, että onneksi on hoitoalalla, koska kun menee töihin ja sieltä poistuu niin sen ajan jälkeen ei tarvitse miettiä työjuttuja.
VastaaPoistaSanoisin että burnoutti ei ole sen arvoista. Työläppäri töihin. Ensimmäinen kysymys on, että jos kotona maksetusta työstä ei saa rahaa niin miksi sitä tekisi?
Voisiko arki-iltana käydä lenkillä ja mies on sen aikaa lasten kanssa? 30-60 min on lyhyt aika itselle, ja lapset saavat laatuaikaa isän kanssa.
Kun ei sitä varsinaisesti tulekaan tehtyä vaan ajateltua. Mutta samaa mieltä, että mieluummin teen rehellisesti ylitöitä, niin että palkka juoksee. Mulla ei tällä hetkellä onnistu arki-iltaisin mitkään aktiviteetit, kun nuorempi ei ole vieläkään toipunut töihinpaluuni aiheuttamasta järkytyksestä. Hän siis roikkuu minussa kiinni aina nukahtamiseen asti. Viikonloppuna voisi onnistua helpommin, mutta olen tällähetkellä uhrannut tunnin viikossa lisätyölleni, joka toki sekin on todella tehokas työajatusten karkottaja.
PoistaVoisitkohan lähteä pienimmän kanssa pyörälenkeille? Lapset tykkäävät usein kovasti pyöränistuimella nököttämisestä. Tämä toki vaatii pyörän, istuimen ja kypärän vähintään pikkuiselle... Ja hyvä olisi toki itse pitää pyöräilystä :)
VastaaPoista