Ystävät ja raha

Nuorempana olin aina kaveriporukassa se, jolla oli rahaa ja joka lainasi muille. Muutin ensimmäisenä omilleni ja kävin kokopäivätöissä. Vaikka palkka oli ruhtinaalliset 6,78€/tunti, menot olivat pienet ja aina jäi säästöön. Harrastin lähinnä kavereiden kanssa hengailua ja varsinkin baarissa käydessämme, olin se jonka puoleen käännyttiin käsi ojossa. Nämä kääntyjät olivat usein vielä kotona asuvia poikia, joiden viikkorahat eivät riittäneet sosiaalisen elämän ylläpitoon. Kiltteyttäni ja myös osaksi sen vuoksi, etten halunnut illan loppuvan, lainasin rahaa ja usein vanhojen lainojen päälle. Seuraavalla viikolla sitten penäsin rahoja ja harvemmin sain kaikkea takaisin. Tämä toistui usein ja vihdoin, lyötyäni pääni seinään monta kertaa, opin tunnistamaan kelle voin lainata, minkälaisia summia ja missä tilanteissa.

Suurin osa noista ihmisistä on vieläkin elämässäni viisitoista vuotta myöhemmin. Muutamia en välittäsi nähdä, koska koen yhä jonkintasoista loukkaantumista maksamattomista veloista. Kaikista pahimpia ovat olleet tilanteet, joissa koen tulleeni huijatuksi, rahoja ei ole koskaan ollut aikomus palauttaa tai huijattu summa on ollut suurempi kuin tarve. Jälkikäteen olen saanut selityksia ja naureskelua osakseni, mikä on tuntunut nöyryyttävältä. Juurikaan muista asioista en kanna kaunaa yhtä kaukaa historiasta. Heitä voin toisaalta myös kiittää siitä, että en enää niin sinisilmäisesti luota kaikkiin.

Toisaalta on kavereita, jotka ovat lainanneet, palauttaneet kiitoksien kera sovitusti ja vielä ehkä pyöristäneet summan ylöspäin. Näille lainaan ilomielin ja toivon, että nämä ystävät pyytävät lainaa, jos sitä tarvitsevat.

Parhaiden ystävieni kanssa meillä on jonkinlainen yhteisymmärrys lainaamisesta, välillä joku ehkä maksaa enemmän ja seuraavalla kerralla toinen. Emme laske senttejä, eikä kukaan pyri hyötymään muiden avokätisyydestä. Tämä porukka on myös se, missä melko avoimesti voin puhua raha-asioista. On mahdollista keskustella palkoista,  asuntolainoista ja vaikka sijoittamisesta. Tosin tällä hetkellä keskustelut ovat lähinnä vauvoja, vaipanpaihtoa, uhmaikäisiä, imetystä ja raskauksia täynnä.

Olen ollut niin kahjo,  että olen perustanut yrityksen ystävän kanssa. Ystävälle ei oikein ollut numerot hallussa ja niinpä minä hoidin kirjanpidon, palkat ja muut maksut. Olen täysin vakuuttunut, käsi sydämellä, että kaikki rahat jaettiin pilkulleen tasan. Ehkä tämä jako auttoi siinä, ettemme koskaan riidelleet rahasta. Yrityksen lakkauttamisen jälkeen olemme yhä aktiivisesti tekemisissä, olimme toistemme kaasoja ja lasten kummeja. Meitä ei yhteinen yritys erottanut, vaikka nyt tiedän paremmin, miksi semmoista voi tapahtua.

Minä olen myös joskus, ja yleensä siksi, että lompakko on unohtunut kotiin, joutunut lainaamaan rahaa ystäviltä.  Laina painaa ja haluan saada sen heti pois päiväjärjestyksestä. Maksan siis mahdollisimman pian, kun olen nettipankin ääressä. Tästä syystä minun on ehkä vaikea antaa ymmärrystä toisen ääriään edustajille. Laina on luottamuksen osoitus, enkä halua rikkoa sitä.

Ystävyyteen kuuluu luottamus ja raha-asiat vaativat sitä. Luottoa voi olla ilman rahakytköksiä ja se usein onkin parempi kavereiden ja varsinkin uusien tuttavuuksia kanssa. Arvostan parhaita ystäviäni todella paljon. Annan erityisesti arvoa sille, että voin keskustella heidän kanssaan mistä tahansa, myös rahasta ja tiedän, että voin luottaa heihin aina.

Yksinäisyys on musertavampaa kuin rahattomuus.