sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Välipalakulut kuriin

Vaikka olemme onnistuneet pienentämään ruokakuluja parilla sadalla eurolla kuussa, mielestäni vielä on mahdollista järkeistää ostoksia joutumatta tinkimään elintavoista. Lähdin selvittämään kauppakuiteista ongelmakohtia. Viimeisen kahden viikon eli puolen kuun kuittien yhteissumma on noin 280 (30 € yli tavoitteen) ja se jakautuu seuraavasti:
  • Aterioiden raaka-aineet 101 €
  • Välipalat ja aamiaiset 51 €
  • Herkut 33 €
  • Lastenruuat ja vaipat 42 €
  • Juomat 38 €
  • Peruselintarvikkeet ja muut 15 €

Herkkuihin en aio kiinnittää edes huomiota tällä kertaa. Aterioiden raaka-aineet ovat mielestäni varsin maltilliset, kun noista syö kaksi aikuista lounaan ja päivällisen, ja yksi lapsi kaksi puolikasta annosta päivässä eli yhteensä 75 annosta, alle 1,5 €/annos.

Liian suuri osuus ostoksista on juomia ja välipaloja. Juomista noin puolet on maitoa ja loput kivennäisvettä, kahvia ja limua. Aikuisten olisi syytä nostaa hanaveden kulutusta ja ehkä harkita hiilihapostuslaitteen ostoa.

Tarkastellaan tarkemmin aamu- ja välipaloja. Tuohon 51 euroon voi lisätä vielä 7 euroa lastenruuista ja pääruuista, sillä hedelmäsoseita ja vihanneksia syödään myös välipalalla. Ostokset pitävät sisällään leipiä, näkkäreitä, juustoa, margariiniä, leikkeleitä, proteiinirahkoja, hedelmiä, kaurahiutaleita, lihapullia ja makkaraa. Suurinosa summasta tulee leipätarvikkeista päällisineen.

Ekonomimmi suunnitteli blogissaan ruokaostoksia välipaloineen. Me olemme tähän mennessä keskittyneet vain pääruokiin. Tässä hahmotelma viikon välipaloista kolmelle hengelle.

Aamupala 21 kpl
  • 16 x puuro (lisukkeeksi banaania, mehukeittoa ja hedelmäsoseita) 
  • 3 × iso proteiinirahka puolitettuna
Lapsen kerhoeväät 3 kpl
  • 3 x näkkileipä lisukkeineen+ hedelmiä
Välipala 16 kpl
  • 11 x hedelmä- tai vihannesannos
  • 7 x jogurttiannos
  • 5 x näkkäri lisukkeineen
Iltapala 21 kpl
  • 11 x puuro (hedelmäsoseella)
  • 4 × munakas
  • 6 x leipä lisukkeineen

Viikon kauppalistalla tämä tarkoittaisi
  • 1 kg puuroa 1€
  • 1 l mehukeittoa 1,70 €
  • 8 banaania 2 €
  • 0,5 kg päärynöitä 0,90 €
  • 6 omenaa 1,50 €
  • 500g viinirypäleitä 1,50 €
  • 1,5 l maustamatonta jogurttia 1,3 €
  • 3 x iso proteiinirahka 4,20 €
  • 1/4 näkkileipäpaketti 0,40 €
  • Reissumies-paketti 0,40 €
  • 1/3 kermajuusto 1,30 €
  • 1/3 leikkelepaketti 0,50 €
  • 1/3 margariinipaketti 0,40 €
  • 1/2 Iso kananmunapaketti 0,90 €
  • 1,5 kurkkua 1,20 €
  • 500 g porkkanoita 0,50 €
  • Hedelmäsoseet 2,00 €

Viikon välipaloille tulee hintaa 21,70 €. Kahdessa viikossa summa on 43,40, mikä on 25 % alkuperäistä vähemmän. Kuukaudessa säästöä tällä suunnitelmalla olisi mahdollista saada noin 29 euroa. 

Hedelmien ja kasvisten lajilla ei ole niin väliä, kunhan kasviksia tulee yhteensä viitisen kiloa ja kilohinta on alle 3 €, mielellään lähempänä euroa. Kannattaa tutkia tarjouksia ja ostaa sesongin kasviksia. Esimerkiksi nyt Lokakuussa satokausi on porkkanoilla, kukkakaaleilla, meloneilla, päärynöillä ja omenoilla.

Toinen asia mihin voisi panostaa on leivät, itsetehtyä ja vähemmän päällisiä. Jokaisen leivän päällä ei tarvitse olla kaikkea eli juustoa, kinkkua, kasviksia, margariiniä yms.

Haluan, että meillä syödään monipuolisia ja terveellisiä pääruokia ja välipaloja. Tämän listan kanssa se onnistuisi ja kulutkin olisivat maltilliset. Katsotaan viikon kuluttua miten olemme onnistuneet noudattamaan suunnitelmaa.



8 kommenttia:

  1. Kiitos blogini maininnasta :) Näin se vaan on, että suunnittelulla pääsee hyviin tuloksiin! Ja tuossahan todennäköisesti käy samoin kuin meillä, että jotain kuluu enemmän tai toista tuotetta jää yli, mutta se ei haittaa, sillä viimeisen päivän voi syödä mitä ikinä nyt sit jäljellä onkin.

    VastaaPoista
  2. Hiilihapotuslaitteen ostoon. Hopi, hopi. On aivan mahtava laite. Suosittelen!

    VastaaPoista
  3. Itsellä kuluu kuplavettä miltei litra päivässä. En ole ikinä laskenut tuleeko hiilihapotuslaiteella tehty kuplavesi halvemmaksi, mutta ainakin säästyn kivennäisvesien raahaamiselta kaupasta (ekologisempi valinta). Hapotuslaitteella tehty vesi on myös terveellisempää, kun hanavedessä ei ole natriumia tai sokeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus laskin ja kyllähän se halvemmaksi pidemmän päälle tulee.

      Poista
  4. Moi. Paljonko teillä on perheen ruokakulut kuukaudessa? Ja montako henkeä? En ehtinyt vielä pitempään selata, varmaan noi jostain löytyykin. .

    VastaaPoista