maanantai 4. heinäkuuta 2016

97 senttiä, ei 82

Minua ärsyttää median kirjoittelu naisten eurosta eli "Neurosta". Kauhistellaan sitä, että vielä 2010-luvulla naisilla on niin paljon pienemmät palkat. Näin kun asia ilmoitetaan, fokus kiinnittyy aivan vääriin asioihin.


Naisten euron voi määritellä monella tapaa

Etlan Mika Malirannan kirjoitus naisten euron määrittelytavoista on mielenkiintoista luettavaa. Tilastokeskuksen mukaan tuo Neuro on noin 82 senttiä miesten eurosta. Tämä on laskettu vertailemalla keskipalkkoja, eli työtehtävää ei ole huomioitu. Yleensä media puhuu tästä summasta, koska kuulostaahan se pahalta. Annetaan ymmärtää, että nimenomaan sukupuolella olisi näin suuri merkitys palkkaan. Naisilla nyt vain on ollut tapana hakeutua matalapalkkaisemmille aloille kuten terveydenhuoltoon tai esimerkiksi siivoushommiin. Onko se naisten ongelma, että hakeutuvat näihin töihin vai yhteiskunnan, kun nämä alat ovat matalapalkkaisia?

Jos verrataan samoja tehtävänimikkeitä, samoissa yrityksissä, on ero laskelmien mukaan enää kolme senttiä eli Neuro on 97 senttiä. Tämän syyksi itse arvioisin miesten kovemmat palkkapyynnöt ja kunnianhimon. Helpotusta tähän saataisiin lisäämällä tietämystä keskipalkoista.  


Apua palkka-avoimuudesta?

Suomessa ei olla totuttu puhumaan siitä kuinka paljon palkkapäivänä kilahtaa tilille. Palkka-avoimuuden hyvistä ja huonoista puolista kirjoittaa Yle. Tiivistettynä, jos palkkatiedot olisivat avoimia, hyvinä puolina pidettäisiin, että
  • Lisäisi työviihtyvyyttä
  • Nostaisi naisten ja maahanmuuttajien palkkoja
  • Vähentää palkanmääräytymistä liikaa henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella
Ja huonoina, että
  • Mahdollisesti loukkaisi yksitysyyttä?
  • Saattaisi tuoda tyytymättömyyttä, jos erot ovat selvät
  • Saattaisi laskea miesten palkkoja, kun vertailukohta olisi avoin
  • Vaikuttaisi työtehoon. Samasta työstä huonommin tienaava löysää tahtia ja paremmin tienaava kiristää?
  • Huipputyöntekijät mahdollisia vain yrityksille, joilla palkat huipussaan?

Se, hyödyttääkö palkka-avoimuus yksilöä, riippuu melko suoraan siitä, onko hän keskiarvon ala- vai yläpuolella. Naisten palkkoihin sillä olisi nostava vaikutus, koska tuo pieni kolmen prosentin ero on olemassa. Vaikka palkka-avoimuudella saavutettaisiin täydellinen tasapuolisuus palkoissa, onko siinä järkeä? Eikö myös kunnianhimoista, motivaatiosta, hyvästä itsetunnosta ja ylipäätään henkilökohtaisista ominaisuuksista ja kyvyistä tule palkita?


Minun Neuroni


Itse uskon palkkani olevan nykyisessä tehtävässäni ja koulutustaustaani verrattaessa keskiarvon yläpuolella. Palkka-avoimuus saattaisi jopa vaikuttaa palkkaan laskevasti tai ainakin tulevat korotukset saisi unohtaa. Seuraava askel urallani on kinkkisempi. En tiedä yhtään, mitä esimiehet tienaavat nykyisen työnantajani palveluksessa. Jos ja kun se päivä tulee, että minulta kysytään palkkatoivetta uusiin tehtäviin, mihin pyyntöni perustan? 

En siis ole täydellisen avoimuuden kannalla vaan parasta toistaiseksi lukea aiheeseen liittyviä uutisia, seurata keskusteluja netissä ja jutella kaveripiirissä. Näistä saatuun tuntumaan perustuen lisään sitten sopivalta tuntuvan summan vanhan palkan päälle.


Minulla ei ole mitään tarvetta puhua tämän enempää naisten eurosta. Mielestäni helposti asiat vääristetään kuulostamaan siltä, että nimenomaan sukupuolen takia naisia syrjittäisiin. Sitäkin varmasti tapahtuu, mutta isompi ongelma on joko yhteiskunnallinen tai henkilökohtainen. Ratkaisu on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen
  1.  Matalapalkka-alojen palkkoja nostettava (tässä taloustilanteessa vaikeaa, joten suositellaan vaihtoehtoja 2 ja 3)
  2.  Hakeutukaa naiset paremmin palkatulle alalle
  3.  Pyytäkää isompaa palkkaa


10 kommenttia:

  1. Heips! Mielenkiintoinen blogi sinulla, jään seurailemaan.

    Hyvää pohdintaa palkka-asioista. Olen itse naisvaltaisella alalla, julkisella sektorilla, joskaan en kai ihan matalapalkka-alalla. Omalla alallani peruspalkka on naiselle ja miehelle sama, mutta miesten "erityisasema" näkyy siten, että he ovat useammin johtotehtävissä kuin naiset, vaikka määrällisesti ovatkin vähemmistöä. Toki naisten haluttomuus ottaa niitä vastaan on varmasti yksi syy. Suurin hölmöys omalla alallani on kuitenkin kankea palkkausjärjestelmä (peruspalkka + erinäisiä lisiä), joka mahdollistaa sen, että työn vaativuuden ja palkan suhde ei ole järkevä. Omalla kohdallani palkkani laskee jatkossa muutaman satasen kun työnantaja järjesteli työtehtäviäni niin, että muutama lisä poistuu. Sen sijaan työn määrä lisääntyy muutaman muun seikan vuoksi - mutta ne ovatkin sellaisia, joista ei ole työehtosopimuksessa määritelty mitään lisäkorvauksia. Toki ymmärrän, että palkkamalttia tarvitaan, mutta väkisinkin harmittaa kun oma ammattitaito kasvaa vuosien kokemuksen myötä, käytän rahaa ja aikaa itseni kehittämiseen ja palkkka on mikä on. Alanvaihto on toki käynyt mielessä, mutta toisaalta minulla on tähän työhön koulutus ja viihdyn jokseenkin hyvin alalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo erilaiset lisät ja moduulit ovat kinkkinen juttu palkanlisänä. Yleensä niillä ei palkita henkilökohtaisista ominaisuuksista vaan ennemminkin sattumanvaraisesti lisätaidoista. Onko sinun alallasi yksityisellä puolella vastaavia tehtäviä? Yksityisellä usein palkka perustuu sopimukseen tai ainakin peruspalkan päälle tulee henkilökohtainen lisä taitojen ja tietojen mukaan.

      Poista
    2. Ei valitettavasti ole yksityisellä puolella vastaavaa työtä. Toki koulutuksellani voisin muihinkin tehtäviin päästä. Kiteytit hyvin tuon lisien ongelmallisuuden. Meidän alalla niitä maksetaan hyvin kummallisesti (pitkälti vanhojen tapojen mukaan) ja koko palkkausjärjestelmä kaipaisi uusia tuulia.

      Poista
  2. Kuten sanoitkin alavalinnalla on suuri merkitys naisten palkkaukseen, ihmisläheisemmät työt (esim sosiaali-ja terveysala) maksavat usein vähemmän palkkaa. Mielestäni olisi hyvä jos palkkauksesta sekä työajoista alettaisiin puhumaan jo opiskeluvaiheessa. Vaikka moni näillä aloilla osaa odottaa "matalampaa" palkkaa ja vuorotyötä, matalan palkan ja työaikojen vaikutus näkyy konkreettisemmin arkielämässä vasta valmistumisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä idea, että palkkauksesta puhuttaisiin jo opiskeluvaiheessa. Ongelmana voi tosin olla, että opiskelijalle 2000€/kk saattaa kuulostaa ihan hyvältä ja riittävältä. 10 vuoden kuluttua asuntolainainen, lapsiperheenäiti voi olla asiasta toista mieltä.

      Poista
  3. Löysin blogisi jostain syystä vasta nyt ja sinulla on paljon hyviä juttuja täällä! Olen myös miettinyt paljon tätä ja luin oman työpaikkani yhden tekstin aiheesta äskettäin. Naisia on 60% duunaritasosta, 52% tavallisista esimiehistä, mutta 0% ylemmästä tai huippujohdosta!! Mistä tämä oikein johtuu? Kyllä siellä joku lasikatto on. Sen läpi vaan pusketaan. Odotan innolla myös näkemyksiäsi äitiyden ja uran yhdistämisestä, se kun itseä pelottaa hirveästi. Haluaisin molempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kirjoittaa aiheesta tässä lähiaikoina :). Ja turha sitä pelätä. Useat työnantajat nykyään nimen omaan painottavat yksityiselämän ja työn tasapainoa. Ehkä enemmän on minulla ollut haasteita pysyä kotona, mutta onneksi mies pitää huolen siitä, että ei mene liiallisiksi ylitöiksi. Niin ja tuosta ylimmästä huippujohdosta vielä. Ehkä teillä on siellä joku sikarikerho tai sitten vain pätevämpiä miehiä on löytynyt ylimpään johtoon. Samat ominaisuudet kun eivät aina sovi väli- ja ylätasolle?

      Poista
  4. Oman onnensa seppä-ajattelu pätee minusta tiettyyn pisteeseen asti. Kuitenkin,vaikka kaikki me naiset päättäisimme kouluttautua ja tehdä töitä muilla kuin matalapalkka-aloilla, eihän se nyt niin mene: eivät kaikki voi olla johtajia, ja jonkun on hoidettava myös hoitoalan,siivousalan,kaupan alan,opetusalan ym.työt joissa urakehitys ja palkkaus ovat rajalliset. Miksi naiset sitten usein hoitavat ne? Onko kyse hoivavietistä? Siitä,että näillä aloilla on työpaikkoja? Siitä,että nainen on pitänyt perhevapaita samalla,kun mies on luonut uraa? Kuka tietää,mutta eivät KAIKKI voi päästä huipulle ei siellä ole tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin omalla kohdallani yksi syy ammatinvalintaani oli se, että tiesin töitä olevan "varmasti". Sainkin vakituisen työn heti valmistuttuani yliopistosta ja siitä lähtien olen ollut yhtäjaksoisesti töissä jo kahdeksan vuotta. Palkka ja urakehitysmahdollisuudet ovat rajalliset ja se harmittaa, mutta olen toistaiseksi ratkaissut tätä ongelmaa tekemällä pientä sivutyötä.

      Poista
  5. Kaikille ei ole huipulla tilaa, mutta kaikki eivät sinne haluakaan tai ole valmiita tekemään muutoksia sinne päästäkseen. Ja jonkun todellakin täytyy tehdä matalapalkkaiset hommat ja niihin on aina haluajia. Ymmärrän myös, että pienemmillä paikkakunnilla työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole vain täytyy tyytyä pienempipalkkaiseen. Sen olen kuitenkin huomannut, että työpaikoilla on loppujenlopuksi aika vähän työntekijöitä, jotka tekevät 110 prosenttia 100%:n sijaan ja he ovat ne jotka menestyvät.

    VastaaPoista