keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Tapaaminen sijoitusneuvojan kanssa

Viime viikolla kirjoitin käynnistämme pankissa. Siitä poiki jatkokäynti sijoitusneuvojan pakeille samaiseen pankkiin ja tuo tapaaminen oli tänään.

Tapaamiseen mentiin avoiminmielin lähinnä kuulemaan Nordean näkemyksiä tilanteestamme ja tietoja sijoitustuotteista. Mielessä pidettiin, että meille varmasti yritetään kaupata kaikenlaista, mutta mihinkään ei ryhdytä suoralta käsin vaan mietitään sitten myöhemmin kotona.

Ensin kartoitettiin lähtötilanne; tilillä 10 000 rahaa, joista noin puolet ollaan valmiita sijoittamaan. Äitiysloman loputtua kuukaudessa on mahdollista sijoittaa 800-1000 euroa. Suurin osa rahoista realisoidaan kuuden vuoden kohdalla asuntoa varten.

Tärkein viesti, joka tuli esille joka välissä oli, että suositellaan hajauttamista ja ainakin puolet olisi hyvä sijoittaa matalamman riskin kohteisiin kuten korkorahastoihin. Melko negatiivinen kanta suoriin osakesijoituksiin tuli myös selväksi, joskin oli puhetta 1%:n hintakatosta, joka tekee piensijoittamisen edullisemmaksi kuin Nordnetissä.

Kyselin lisää ETF:stä, indeksirahastoista ja suorista osakesijoituksista, joiden kanssa touhuan nyt Nordnetissä. En oikein saanut mitään vastakaikua näihin, vaan puhe kääntyi koko ajan Nordean yhdistelmärahastoihin. Minulla menee tällä hetkellä kuussa 70 euroa Nordean Säästö25 yhdistelmärahastoon. Tämä siksi, että saimme joskus paremmat ehdot nykyiselle asuntolainalle. Nordeassa on käynnissä jatkuva tarjous, johon kuuluu vähintään 10 000 euron sijoittaminen. Tuosta summasta puolet sijoitettaisiin tuohon säästö25- rahastoon ja puolet etutilille. Jos rahoja säilyttää etutilillä sellaisenaan puoli vuotta, maksavat 2%:n koron ja rahat ovat taas käytettävissä, tai siis se 5000. Loput jää rahastoon. Sinänsä houkutteleva tarjous ottaa tuo 2% pois, kun "ilmaiseksi" saa, mutta en todellakaan ole varma haluanko laittaa loppuja 5000 euroa juuri tuohon sijoituskohteeseen. Eikä tällä hetkellä ole varaakaan, koska sinne menisi puskurini puoleksi vuodeksi.

Sijoitusten hajauttaminen on hyvä viesti Nordealta. Se, että sijoituksista on tarkoitus realisoida suurin osa kuuden vuoden kuluttua, vaatii sen, että tarvitaan myös riskittömämpiä kohteita. Osakkeet saattavat hyvinkin olla noin lyhyellä aika välillä miinuksella, joten kaikkea ei kannata laittaa osakemarkkinoille.

Oli myös puhetta lasten säästöistä. Tällä hetkellä vanhemmalla menee 70 euroa kuussa Nordean Säästö 50- rahastoon. Nuoremman kohdalla olemme miettineet muitakin vaihtoehtoja. Kysyin nyt pankin kannan, mutta mitään vastausta en saanut. Koska tarkoitus on säästää 18-vuotiaaksi asti, voi tulla riskillisempikin rahasto kyseeseen. Rivien välistä on luettavissa, että suoria osakesijoituksia ei suositella niiden vaativan vaivan ja riskin takia, mutta en halua niitäkään jättää vielä pois laskuista. Vaatii siis lisää selvitystä ja palaan asiaan myöhemmin.

Mietin nyt jonkun hetken tuota hajauttamista ja päivitän sitten sijoitussuunnitelmaani.  Avasin jo arvo-osuustilin Nordeaan noita pienempiä osakesijoituksia varten, jotka jatkossa teen Nordnetin sijaan Nordeassa. Muutin myös kuukausisäästösopimuksen maksut e-laskuiksi, jotta minun on helpompi muokata maksusummaa. ETF:ien ja muiden rahastojen kanssa jatketaan Nordnetissä.


11 kommenttia:

  1. Voin kertoa, että nordean linja on aina tarjota jotakin omaa rahastoa tai vakuutuskuorta "tavallisille" asiakkaille. Osakesuosituksia ei saa antaa ja osakkeisiin tai etf:iin ei suositella sijoittamista, koska pankki ei saa siitä mitään.

    Private puolella (vaatii sijoitettavaa varallisuutta 200 000e) annetaankin enemmän neuvontaa suoriin osakesijoituksiin. Näin se vaan menee. Tuollaisella pääomalla ja kuukausisijoituksella olet nordealle "tuulipukusijoittaja".

    Nim. joskus nordealla töissä.

    VastaaPoista
  2. Noilla suosituksilla rikastumaan ei taida kyllä päästä kukaan muu kuin Nordea itse. Malliesimerkki pankkien toiminnasta, josta varoitetaan lähes jokaisessa sijoitusaiheisessa kirjassa.

    VastaaPoista
  3. Moi!

    Oma vinkkini on olla kuuntelematta sellaista sijoitusneuvojaa joka on töissä puljussa joka tarjoaa rahastoja. He tarjoavat aina talon rahastoja olivat ne sitten hyviä tai huonoja.

    Katsotaanpa vaikka säästö 50-rahaston käppyrää. Viimeisen 10 vuoden aikana rahasto on hävinnyt indeksilleen noin kaksikymmentä prosenttiyksikköä. Kilometrin mittaisen sivun alareunaan on piilotettu palkkiot: Merkintä- ja lunastuspalkkion lisäksi maksat huimaa 1,6%:n vuosittaista hallinnointipalkkiota. Vedä hätäjarrua!

    Suosittelen lämmöllä avaamaan arvo-osuustilin Nordnettiin (tämä ei ole maksettu mainos), sillä se sopii kaltaisellesi sijoittajalle erinomaisesti. Voit sijoittaa Suomen pörssi-indeksiin (Suomen 25 vaihdetuimpaan pörssiosakkeeseen automaattisella painotuksella) TÄYSIN kuluttomasti. Lisäksi pääset kiinni vastaaviin rahastoihin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Jälkimmäisissä ainut kulu on myydessä ja ostaessa 0,25%:n valuutanvaihtokulu.

    Nordnet tarjoaa myös kuluttomia kuukausisäästöjä ETF:iin. Näissä ETF:issä on toki vuosittainen hallinnointikulu, joka tosin on ratkaisevasti em. Nordean rahastoa edullisempi. Seuraavassa esittely ETF:stä joka pyrkii seuraamaan sitä indeksiä, johon Nordean rahaston vertailuindeksi painottui eniten (40-prosenttisesti):

    https://www.ishares.com/fi/yksityissijoittajille/fi/tuotteet/251882/ishares-msci-world-ucits-etf-acc-fund?siteEntryPassthrough=true

    Kuten näet, kokonaiskulusuhde on säälittävä yksi kahdeksasosa Nordean vastaavasta. Keskimääräinen vuosituottosi noussee siis yli yhden prosenttiyksikön, jos vaihdat tuohon.

    Miksiköhän annan sinulle tällaisia vinkkejä? Omistan Nordeaa. Taidan olla vähän tyhmä.

    VastaaPoista
  4. Nämä kommentit vahvistavat omaa fiilistä. Eli jatkossa rahastot Nordnetin kautta (super-, korko- ja Etf-rahastot) ja suorat osakesijoitukset Nordean kautta. Pienet kuukausisäästöt jätän Nordeaan. Niin ja toimitusjohtajalle vielä taustatiedoksi, että Nordnetin arvo-osuustili on ollut jo kymmenisen vuotta, tosin aktivoin sen vasta viime kuussa pitkästä aikaa. Juuri tämän kuun alussa tein sijoituksen tuohon superrahasto Suomeen, ja Etf-kuukausisäästäminen alkoi myös juosta tässä kuussa. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  5. Hajauttamisen lisäksi korostaisin alhaisia kustannuksia. Tuossa Nordea Säästö 25 -rahastossa merkintäpalkkio verkkopankissa on 0,80 %, lunastuspalkkio 1,00 % ja juoksevat kulut (=TER) 1,20 % p.a. sisältäen hallinnointipalkkion. Yleisesti ottaen yhdistelmärahastoissa kustannukset ovat korkeammat kuin erikseen hankituissa osake- ja korkorahastoissa.

    Lapselleni olen avannut arvo-osuustilin Nordnetiin ja kuukausittain sijoitan lapsen puolesta noin 100 euroa iShares Core MSCI World ETF:ään sekä Superrahastoihin (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska). Superrahastot ovat täysin kuluttomia ja tuossa ETF:ssä juoksevat kulut ovat 0,20 % p.a.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimitusjohtaja ehtikin jo kirjoittaa täyttä asiaa. Ja täälläkin siis omistuksessa Nordeaa. Näillä vinkeillä kannattaa varmaan kohta myydä Nordean osakkeet pois ;)

      Poista
  6. Pankista sait juuri sellaisia sijoitusneuvoja kuin voi olettaa saavansa, eli pyrkivät myymään omia sijoitustuotteitaan.
    Itse olen avannut Nordned tilin vuoden alussa ja aloittanut säästämisen Suomi ja Tanska superrahastoihin. Mieleeni on kuitenkin noussut epäilys ovatko Superrahastot sittenkään niin erinomaisia edullisista kuluistaan huolimatta. Lähinnä arveluttaa hajautus. Sijoittaminen vain 10 eri yhtiöön ei lukemieni oppaiden perusteella voida pitää vielä kovin hyvänä hajautuksena. Olenkin ajatellut alkaa perehtymään tarkemmin ETF:n maailmaan ja alkaa sieltä etsimään hajautetumpaa rahastoa.

    VastaaPoista
  7. Aika moni täällä tarjoaa indeksejä vaihtoehdoksi ja en sikäli ole kauheasti eri mieltä, vähän kuitenkin. Hajauttaminen on tärkeää toki, mutta fakta nyt vain on se, että ei hunajaa vuolla kylvämällä siemeniä ympäriinsä, jos siemeniä on yksi jokaista sormea kohden. Eli, huolimatta siitä mitä täällä vikistään, hajauta, jos haluat mahdollisimman pienen volatiliteetin ja keskimääräisen kehityksen. Näin tekisin, jos tavoitteeni on osingoilla elättää itseni ja pyrin vakauttamaan tulovirtaa. Keskitä, jos kestät volatiliteettia ja haluat oikeasti moninkertaistaa eurosi. Tämä vaatii perehtymistä ja lehmän hermoja. Ja nyt se lynkkaussana, se vaatii myös onnea. Kuten elämä yleensäkin.

    Mutta, jos olet mukavuudenhaluinen ja et liiemmälti jaksa markkinaa seurata, laita rahat indekseihin. Ja onhan ne yhdistelmärahastotkin käteistä parempi säästökohde. Aktiivisijoittajana ei välttis kannata joka peltoa kyntää. Pakko lisätä, että jos tästä saa tulkinnan, että ostan ajallisesti hajauttaen viittä eri osaketta hexistä ja holdaan forever, niin ehkä sitten ostaisin vaan ihan kiltisti indeksejä. :)

    VastaaPoista
  8. Erittäin lammasmaiset neuvot. Kannattaa tehdä juuri toisinpäin

    VastaaPoista
  9. Puolustetaan nyt välillä pankkiakin. Eiköhän sielläkin puhuttu asiaa hajauttamisen eduista. 10 000 euron säästöjä ei tietenkään kannata kokonaan sijoittaa, vaan puolet on hyvä jättää käteiseksi. Kuten te itsekin ja pankkikin suositti.
    Jos säästöt on tarkoitus realisoida kuuden vuoden sisällä, eikä muutakaan puskuria ole, niin all in osakkeet tuskin on kovin varma valinta. Vaan tulevatkin kuukausisäästöt kannattaa osittain jättää tilille. Toki kuudessa vuodessa ehtii tapahtua vaikka mitä, mutta ehtii ne rysähtää kunnolla miinuksellekin. Kuinka rohkea haluaakin olla.
    Helposti täällä blogeissa rohkaistaa sijoittamaan lähes kaikki irtoava. Onhan luottokorttikin jonkinnäköine puskuri.
    Mä itse yritän pelata vähän varman päälle ja pyrin kyllä saamaan kunno puskurin, jolla voi sitten maksaa käsirahaa ilman realisointiakin. Ehkä turhaa pelkoa, mutta viimiset vuodet ovat olleet niin hyviä sijoittajalle, että joka lippu on plussalla. Mahtaako niin olla enää seuraavan viiden vuoden päästä....
    Toki hajautuksen toteutus voi olla edullisempaa ja tuottavampaa muilla kuin kivijalkapankin tuotteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tästä syystä sijoitan osan rahoista korkorahastoihin, joissa on maltillisemmin riski. Jos kuuden vuoden kohdalla sijoitukset ovat pahasti pakkasella, lykkäämme myös asunnon ostoa.

      Poista