tiistai 11. lokakuuta 2016

Mothers in business

Vaipat, uhmaikä, sormiruokailu tai lasten sisäloiset - ei kiinnosta. Voiko äitikaverien kanssa keskustella urasuunnitelmista, kouluttautumisesta, sijoittamisesta tai perheen ja työn yhdistämisestä?

Kuten olen aikaisemminkin todennut, olen huono verkostoitumaan. En lähesty uusia ihmisiä tai ole hyvä small talkissa. En ole kovinkaan kiinnostunut uusista ihmisistä, vaikka koenkin itseni sosiaaliseksi. En lähde verkostoitumistapahtumaan vain tutustumaan uusiin ihmisen, mielenkiintoisen aiheen takia kylläkin. Verkostoituminen on tärkeää uralla etenemisen kannalta, varsinkin kun puhutaan esimies- tai johtotehtävistä. Mitä voisin tehdä nyt äitiyslomalla asian eteen?

Tylsistyn helposti ja ylimääräiset opiskelutkin on kohta hoidettu. Haluan haastaa itseäni, mutta toisaalta olla perheen kanssa. Etsin itselleni tekemistä lasten kanssa. Läheisellä perhetalolla järjestetään vauvatapaamisia ja taaperohetkiä. Kertaakaan en ole paikalle mennyt, koska en ole erityisen kiinnostunut keskusteluista ventovieraiden kanssa. Ajatukseni myös poikkeavat usein muiden hiekkalaatikon kotiäitien suunnitelmista. Viimeistään kun kerron, että palaan töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, saan osakseni ihmetystä ja pitkiä katseita. Miksi ihmeessä en halua jäädä kolmeksi vuodeksi kotiin hoitamaan lapsia.

Olen törmännyn netissä useamman kerran yhdistykseen nimeltä Mothers in Business, jossa yhdistetään sekä uraintressit, verkostoituminen että lapset. Yhdistys on muutama vuosi sitten Aalto-yliopistolaisten uraäitien perustama. Toiminta-ajatus kuuluu:
Yhdistämme urahenkisiä äitejä ja tarjoamme heille mahdollisuuden ammatilliseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen perhevapaiden aikana sekä työelämään paluun jälkeen. Voimaannutamme äitejä yhteensovittamaan uran ja perheen, ja edistämme uraäitien asemaa työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa.

Toimintaan kuuluu muun muassa yritysvierailuja, koulutuksia, keskustelutilaisuuksia, työpajoja ja illanviettoja. Onko minulla mahdollisuus osallistua näihin, kun lasten hoitoonlaittaminen on hankalaa? No ON, koska suurimpaan osaan tapahtumista lapsen saa ottaa mukaan. Helsingin jaostossa on tänä vuonna tapahtunut muun muassa seuraavaa


  • Yritysvierailuja mm. Koneelle, Microsoftille, MPS-yhtiöille, Eduskuntaan ja Monsterille.
  • Morning clubeja, joissa aiheina mm. työnhaussa onnistuminen, paremmat unet, ohjelmoinnin alkeet ja headhunting
  • After workejä, joissa aiheena mm. Ammatillinen profiloituminen, päivähoitojärjestelyt ja tyyliä pukeutumiseen.

Paljon samoja eiheita, joista olen kirjoittanut myös täällä blogissani.

Tapahtumat ovat jäsenille maksuttomia. Periaatteessa vierastan maksullisiin kerhoihin liittymistä. Tämä maksaa kuitenkin vain 20 euroa ja sillä saatu jäsenyys on ikuinen. Ei siis missään nimessä paha hinta.

"Rakkaudesta uraan ja perheeseen" kuuluu slogan, joka voisi olla omani. Onko tämä kaikki liian hyvää ollakseen totta. Yritin etsiä netistä kokemuksia tai keskusteluja aiheeseen liittyen, enkä löytänyt juuri mitään. Onko kellään lukijoistani kokemusta asiasta?

Lisätietoa löytyy täältä: http://www.mothersinbusiness.fi




10 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan huikean hyvältä :) Kannattaa mennä. Itse olen ihan introvertiksi testattukin, mutta tämänkaltaisissa tilaisuuksissa usein suorastaan loistan. Eli kun esittelyt hoidetaan virallisesti ja järjestäjä huolehtii, että kaikki tutustuvat. Jos tilaisuus in iso ja seurataan puhujaa, voi myös valita olla hiljaa ja kuunnella itse. Ei ole montaa viikkoa, kun menin sattumalta ihan itselleni väärään tilaisuuteen ja olin koko ajan äänessä ja kommenttini otettiin huomioon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän samaa, eli jos mielenkiintoinen aihe, saatan olla hyvinkin aktiivinen.

      Poista
  2. En ole kotiäiti ja minusta ei sellaista koskaan tule. Oma pääni ei kestäisi monen vuoden kotona olemista. Tuntuu kuitenkin, että nykyaikaisessa äitiydessä ja perhe-elämässä lapsentahtisuus on "hyvä äiti" -mittari. Tämä tuntuu pätevän niin imetykseen, nukkumiseen, vanhempien vapaa-aikaan tai oikeastaan kaikkeen! Olet "hyvä äiti", kun vietät vietät useamman vuoden kotona lapsen/lapsien kanssa kituuttaen muutaman satasen kodinhoidontuella.
    Saan usein suunnnatonta kauhistelua osakseni, kun olen ilmoittanut, että palaan töihin vanhempainvapaan jälkeen.

    Olemme mieheni kanssa puhuneet asiasta ja päättäneet, että emme halua ottaa niin paljon taloudellisesti takkiimme. On tässä kuitenkin nelihenkisen perheen laskut ja lainat maksettavana. Haluan myös säästää ja sijoittaa sekä panostaa myös itseeni!

    Olen myös suunnattoman itsekäs äiti, käyn jopa omissa harrastuksissani useampana iltana viikossa ja lapset saavat viettää myös aikaa isänsä kanssa kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä palata kommentoimaan uudestaan kirjoitustani, etten pahoita kenenkään mieltä. Lapsentahtisuus on hyvä asia!
      Tuntuu vain, että pienten lasten vanhemmat kadottavat itsensä näiden vuosien aikana. Itsestä huolehtiminen ja omat harrastukset sekä tavoitteet elämässä unohtuvat! Tämä ainakin minusta tuntuu huolestuttavalta. Yritän itse pitää mielessä, että en elä vain lapsiani varten vaan myös itseäni varten!

      Poista
    2. Kiitos kommenteista. Mä oon näistä sitä mieltä, että kukin osaa kyllä päättää mikä sopii itselle ja omalle perheelle parhaiten. Kenenkään ei pitäisi toisen valintaa lähteä arvostelemaan.

      Poista
  3. Twitterin perusteella MiB-tapahtumissa vaikuttaa olevan hyvä fiilis ja kiinnostavia aiheita. Varmasti kannattaa käydä tutustumassa :)

    VastaaPoista
  4. En itse asu pääkaupunkiseudulla, mutta muuan sukulaiseni on ko. verkoston aktiiveja, ja olen saanut toiminnasta hyvin positiivisen kuvan.

    VastaaPoista
  5. Omassa kaveripiirissäni äitien kanssa puhutaan kyllä työ-, ura- ja yhteiskunnallisista asioista siinä missä ennen lapsiakin. Ihan hyvän kuuloinen verkosto silti. Facebookin Ompeluseuraa on myös kehuttu.

    VastaaPoista
  6. Sama juttu omien kavereiden kanssa, joilla on lapsia. Jos sitten menee vieraampien seuraan esimerkiksi leikkipuistoon, on aiheet lapsiin liittyviä. Se on tietenkin ymmärrettävää, mutta tarvitsen muutakin. Tässä saa uusia ihmiskontakteja, tekemistä lasten kanssa ja mielenkiintoista pohdittavaa.

    VastaaPoista