Kirjoittelin syyskuussa ennätyssuuresta sähkölaskusta. Kolmen kuukauden lasku oli 191 euroa, mikä on noin 50 % enemmän kuin normaalisti. Muuta syytä en kohenneelle kulutukselle keksinyt kuin lattialämmityksen, jota mies oli keväällä nostanut yhden pykälän. Laskimme sen pykälän pienemmälle ja odotimme.
Uusi lasku oli ilmestyi verkkopankkiin juuri: 139 €, -27 %, -52 €!!
Syyllinen on siis löytynyt ja se todella on tuo lattialämmitys. Yhdellä pykälällä on kallis vaikutus.
Varmistuksesta innostuneena, käänsin lämmitystä vielä pikkuisen pienemmälle. Kokonaan ei voi olla käyttämättä, koska kylpyhuoneessa ei ole lämpöpatteria kosteutta poistamassa.
tiistai 20. joulukuuta 2016
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Kootut vinkit uran edistämiseen
Miten edetä uralla? Tutkin eri medioiden neuvoja asiaan ja mielenkiintoista oli huomata, että suurin osa näistä vinkeistä oli suunnattu naisille. Ilmeisesti siis me naiset tarvitsemme enemmän apua asiassa ja/tai olemme siitä enemmän kiinnostuneita.
Lajittelin ohjeet ja pohdin niitä oman näkemykseni kautta. Tässä siis 35 vinkkiä uran edistämiseen:
1. Hommaa itsellesi hyvä ammattitaito
10. Tule toimeen kaikkien kanssa työyhteisössä
11. Osallistu verkostoitumistapahtumiin
16. Ole sitoutunut työhön myös vapaa-ajalla
Myös ammattilaiset ovat sitä mieltä, että pukeutumisella on merkitystä. Itse mietin joku aika sitten miltä menestyvä nainen näyttää.
---
Lajittelin ohjeet ja pohdin niitä oman näkemykseni kautta. Tässä siis 35 vinkkiä uran edistämiseen:
Ammattitaito on kaiken A ja O
1. Hommaa itsellesi hyvä ammattitaito
2. Tuo omaa ammattitaitoa esille
3. Hoida työtehtäväsi aina niin hyvin kuin mahdollista
4. Panosta työn laatuun, älä määrään
5. Hallitse ajankäyttöäsi
Tärkeintä uran kannalta on hankkia pätevyyttä omalla alallaan ja hoitaa työnsä niin hyvin kuin mahdollista. Ammattitaitoon oleellisena osana kuuluvat sekä koulutus että kokemus. Itse koen, että näistä tärkeämpää on kokemus, vaikkakin ylempi koulutus voi viedä vielä himpun verran pidemmälle. Suoraan koulunpenkiltä on kuitenkin turha odottaa johtotason tehtäviä.
Minulle on aina ollut tärkeää, että en hoida työtäni 100%:sesti vaan 120. Tilatun tai vaaditun työn lisäksi olen aina pyrkinyt tarjoamaan jotain ylimääräistä. Ajankäyttö on yksi oleellinen osa ammattitaitoa. Tärkeintä ei ole, että tekee paljon töitä, vaan miten ne tekee.
Omaa pohdintaan koulutuksen riittämisestä löytyy täältä.

Kehitä osaamistasi
6. Lisää osaamistasi samantasoisissa uusissa tehtävissä
7. Hyödynnä kaikki tekeminen oppimisena
8. Hallitse uudet teknologiat
9. Osallistu täydennyskoulutuksiin
Uuden oppimista pidetään etenemisen edellytyksenä. Etenemistä ei pidä aina katsoa ylöspäin tähtäävänä, vaan myös osaamisen laajentaminen voi olla sitä. Uutta tehtävää hakiessa kouluttautuminen nähdään vain positiivisena asiana. Jotta pysyy mukana muuttuvassa maailmassa, on myös itsensä päivittäminen välttämätöntä.
Kävin nyt syksyllä avoimessa yliopistossa yhden kurssin, josta lisää täältä.

Oma esimies ja muut kontaktit ovat tärkeitä
10. Tule toimeen kaikkien kanssa työyhteisössä
11. Osallistu verkostoitumistapahtumiin
12. Vältä kuppikuntia, tutustu kaikkiin
13. Pyydä esimieheltä lisää vastuuta
14. Pidä pomo kartalla tekemistäsi
15. Ilmoita kiinnostuksesi etenemiseen kehityskeskusteluissa
Kontaktien luominen tuntuu olevan naisille vaikeampaa kuin miehille. Itsekin lievästi introverttinä koen verkostointitapahtumat ahdistaviksi ja käytäväjutustelun vieraana. Olen sitä mieltä, että kontakteissa tärkeintä on laatu eikä määrä. Esimerkiksi hyvät suosittelijat, jotka oikeasti arvostavat työtäsi, ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin sata moikkaustuttua LinkedInissä. Näiden lisäksi on hyvä silti vähän koetella itseään ja pyrkiä tutustumaan jatkuvasti uusiin ihmisiin.
Erittäin tärkeitä kontakteja ovat oma esimies ja esimiehen esimies. Näille kannattaa tehdä selväksi kiinnostus haastavampiin ja vastuullisempiin tehtäviin. Esimiehen esimiehen ja miksei oman esimiehenkin kanssa kannattaa keskustella myös urasuunnitelmista.
Kirjoitin aiemmin arvokkaista kontakteista täällä. Lisäksi tapasin esimieheni esimiehen ja liityin Mothers in Business-yhdistykseen verkostoitumismielessä.

Asenne ratkaisee
16. Ole sitoutunut työhön myös vapaa-ajalla
17. Löydä intohimo työntekoon
18. Mene mukavuusalueesi ulkopuolelle
19. Älä jämähdä tai siirrä asioiden tekemistä
20. Kestä työn paineet myös vaikeina aikoina
21. Ole jämäkkä
22. Älä ole liian äänekäs
23. Muokkaa työpersoonasi työhön sopivaksi
24. Ole Itsevarma ja oma itsesi
25. Älä keksi tekosyitä
26. Yhdistä perhe ja työ käyttämällä tukiverkostoja hyväksi ja laskemalla rimaa
Eteneminen vaatii tietynlaista persoona ja asennetta. Tärkeää on olla intohimoinen työtä kohtaan ja panostaa siihen. On oltava itsevarma, röyhkeä ja jämäkkä, kuitenkaan tyrkyttämättä itseään liikaa. Eteneminen vaatii sitoutumista, mikä välillä näkyy vapaa-ajassa.
Itse koen, että lastensaanti on kehittänyt persoonaani ja esimiesvalmiuksiani. Koen nyt kahden lapsen äitinä olevani enemmän kuin valmis ottamaan uusia haasteita vastaan. Hyvä asenne yleensä joko on tai ei ole. Sen kehittäminen on hankalaa ja onnistuu oikeastaan vain itsensä haastamisella ja laittamisella mukavuusalueen ulkopuolelle.
Kirjoitin aiemmin kunnianhimosta positiivisena piirteenä. Olen myös miettinyt, mitä piirteitä hyvältä esimieheltä vaaditaan, ja miten kehittää työpersoonaa.

Suunnittele uraasi
27. Mieti menestyksen tarkoitusta sinulle
28. Järjestä ura-ankkurisi
29. Aseta realistisia tavoitteita
30. Ota itsellesi esikuva
30. Ota itsellesi esikuva
31. Laadi urasuunnitelma
Tavoitteet ja suunnitelmat auttavat haaveiden toteutumisessa. Noista ura-ankkureista kirjoitan myöhemmin lisää, ja niistä löytyy tietoa tekstin lopussa olevasta Duunitorin linkistä.
Voisin ottaa itselleni tehtäväksi urasuunnitelman laadinnan.

Työnhaku oleellisena osana uraa
32. Hae rohkeasti töitä, joihin et ole täysin pätevä
33. Varmista, että yrityksen työkulttuuri sopii sinun tapaasi työskennellä
34. Vaihda työpaikkaa
Kokemusta useista yrityksistä ja mahdollisesti aloista nähdään esimiehille positiivisena asiana. Tästä syystä kannattaa tasaisin väliajoin vaihtaa tehtäviä ja työpaikkaa. Työtä hakiessa naisilla varsinkin on tapana varmistaa, että kaikki kriteerit tulee täytettyä. Oleellista työnhaussa kuitenkin on yleensä asenne, kokemus ja oppimiskyky, työ opettaa tavat ja välineet. Myös yrityksen sisällä kannattaa hakea rohkeasti korkeamman tason töitä.
Kirjoitin tästä aiheesta juuri ja teksti löytyy täältä.

Bonus
35. Pukeudu työn vaatimalla tavallaMyös ammattilaiset ovat sitä mieltä, että pukeutumisella on merkitystä. Itse mietin joku aika sitten miltä menestyvä nainen näyttää.
---
Tulipas pitkä teksti. On mukava huomata, että olen jo pyrkinyt noudattamaan näistä vinkeistä suurinta osaa. Seuraavaksi mietin urasuunnitelmiani tarkemmin ja ajattelin laittaa taas yhden hakemuksen vetämään.
Nämä neuvot on koottu Talouselämän, Annan, Cosmopolitanin, Mtv3:n, Duunitorin, Kauppalehden ja Voicen artikkeleista. Juttuihin on kerätty kokeneiden johtajien, akateemikkojen, menestyneiden julkisuuden henkilöiden, uraneuvojien ja ulkomaisten medioiden vinkkejä. Aika sekava joukko lähteitä, mutta ei välitetä siitä?

perjantai 16. joulukuuta 2016
Tiskikoneen hajoaminen voi olla hyvä juttu
Joitakin viikkoja sitten astianpesukoneemme alkoi temppuilla. Se ei joka kerta enää ottanut kunnolla vettä, ja siksi ei käynnistynyt ollenkaan tai jätti pesuaineet käyttämättä. Tämä on aiheuttanut pientä ärsytystä ja uuden pesukoneen tuomat kustannukset ovat kummitelleet mielessä.
Arvelin vian johtuvan keittiön 90-lukulaisesta hanasta. Astianpesukoneen venttiili (?) hajosi jo joitakin vuosia sitten ja sitä on siitä asti tehokkaasti käännetty pihtien avulla. Vipuosakin (??) irtosi kokonaan nostamalla.
Isäni keksi, että koska me maksamme vastikkeessamme huoltoyhtiölle, kannattaa sieltä lähteä kyselemään apua. Pesukoneen korjaus ei kuulu huoltoyhtiölle, mutta rikkinäisen venttiilin vaihto kylläkin.
Viime viikon jälkeen pesukone ei ole käynnistynyt kertaakaan ja vihdoinkin eli toissapäivänä huoltomies saapui korjaamaan venttiiliä. Aikansa kokeiltuaan, väännettyään ja ihmeteltyään, hän totesi, että paras kutsua putkimies, kun on niin vanha hana.
Tänään putkimiehen käynnin jälkeen meillä on ihan uusi hana ja pesukonekin toimii. Vai? Ei pe****e, ei se taaskaan ota pesuainetta, eikä käynnisty uudestaan. Onko vika sittenkin meidän kolme vuotta vanhassa laitteessa? Seuraava steppi olisi kutsua pesukoneenkorjaaja. Päädyn kuitenkin soittamaan ensin vakuutusyhtiöön.
Vakuutusyhtiö puoltaa korjaajaa tai uuden koneen ostamista ja asennusta. Jos päädymme uuteen, tupsahtaa tilille 300 euroa. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, ja nyt meille on tulossa maanantaina uusi kone asennuksineen päivineen. Vaikka vanha kone olikin vain kolme vuotta vanha, en ole pitänyt siitä ikinä. Ostimme sen supertarjouksella netin kautta ja jotenkin onnistuimme ostamaan puoli-integroitavan mallin. Olemme siis eläneet niin, että koneesta puuttuu päälliovi (???) kokonaan. Lisäksi koneen suunnittelu on ihan kökkö. En ole onnistunut kertaakaan pesemään laseja siinä ilman, että ne ovat kaatuneet.
Astianpesukoneen hajoaminen oli siis onni onnettomuudessa, jonka seurauksena saimme hommattua uuden hanan ja koneen 160 eurolla. Ovh koko satsille asennuksineen olisi ollut noin 870 euroa. Säästöä huimat 710 euroa!

Huoltoyhtiö apuun

Mitä mieltä on vakuutusyhtiö?

Selvitä ensin mitä vakuutus- tai huoltoyhtiö korvaa ennen ostoksille ryntäämistä.
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Joulubudjetti
Joulu tuo ah-niin-ihana kulutusjuhla kolkuttelee jo nurkan takana. Olen pitkittänyt joulubudjetin tekoa nyt tarpeeksi ja tässä tulee:
Lahjat 250 €
Jouluruuat 40 €
Koristelut 40 €
Yhteensä 330 €, josta koristelut ja ruuat menee yhteisestä pussista.
Tänä vuonna panostan lahjoihin, joilla on tunnearvoa (ja siksi rahallinen arvo voi olla vähän vähäisempi). Lahjansaajia on kymmenen, ja suurin osa lahjoista menee lapsille.
Meillä joulun ruokailu menee siten, että syömme jouluaattona miehen sukulaisissa ja -päivänä minun. Viime vuonna isännöimme aattoa, joten siksi pääsemme tänä vuonna vähemmällä ja halvemmalla. Tarkoitus on kuitenkin kiikuttaa mukana rosollia, jälkiruokaa ja juustoja.
Me emme omista yhtäkään joulukoristetta, koska en ole itse kovinkaan innokas joulunviettäjä. Vanhempi lapsi kuitenkin alkaa olla siinä iässä, että viimeistään ensi vuonna joulu on otettava todesta. Suunnitelmana on ratsata sukulaisten vanhat koristeet ja suunnata ostoksille heti joulun jälkeen, jolloin koristeita on perinteisesti saanut hyvällä alennuksella.
Vaikka joulunhenki ei minun korvaani kuiskuttelekaan, haluan tehdä muiden ja varsinkin lasten joulusta onnistuneen. Suurin osa lahjoista on jo maksettu, joten rahanmenetyskin on jo unohdettu.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Miksi hakea töitä, jos on jo töissä?
Tänä viikonloppuna olen löytänyt itseni kirjoittamasta työhakemusta ja täydentämästä cv:täni. Miksi ihmeessä haen jotain muuta, vaikka paluuta odottava työpaikkani on hyväpalkkainen, hyvässä yhtiössä, työkaverit ovat mukavia ja olen oppinutkin paljon?
Olen ollut mukana haastattelemassa työnhakijoita, joiden joukossa on ollut lukuisia vastavalmistuneita, yt:issä kenkää saaneita, hoitovapaalta töihin palaavia ja pitkäaikaistyöttömiä. Usein vain muutama ihminen, jolla on oman alan työpaikka, on hakemuksen lähettänyt. Miksi näin?
Jos uralla mielii edetä, on työpaikan ja ainakin työtehtävien vaihto aika-ajoin ajankohtaista.
1. Palkkatasoa on helpointa nostaa vaihtamalla työpaikkaa. Kun on jo olemassa hyvä työ, on enemmän pokkaa pyytää parempaa palkkaa uudesta. Korkeampi palkka kertoo myös työnantajalle työntekijän tasosta. Miksi palkata, joku joka ei arvosta omaa osaamistaan kovinkaan korkealle? Jos työnantaja kokee pyynnön liian korkeaksi, siitä voi neuvotella. Jos ollaan täysin eri sfääreissä, et sinä sitä duunia haluaisikaan.
2. Olemassa oleva työpaikka nostaa itsetuntoa. Siinä missä kannattaa pyytää reilusti parempaa palkkaa, kannattaa hakea myös työpaikkoihin, joihin ei kehtaisi muuten hakea. Korkeamman profiilin duunit, joiden kaikkiin kriteereihän et yllä, kannattaa myös huomioida. Varsinkin naisilla on tapana vähätellä kykyjääni ja hakea vain niihin, joissa kokemus, koulutus ja halutut ominaisuudet kohtaavat täysin.
3. Jatkuva työpaikan vaihtaminen ei näytä hyvältä CV:ssä. Välillä työpaikkaa olisi hyvä pitää vähintään kolme vuotta (jos siis työnantaja on samoilla linjoilla), työnantajat kun eivät tiedä CV:n perusteella syytä lyhyisiin työsuhteisiin. Myös liian pitkät työsuhteet saatetaan katsoa epäedullisiksi. Jos työntekijä vaihtaa paikkaa tai tehtävää 3-5 vuoden välein, kertoo se kattavasta kokemuksesta eri yrityksissä ja omasta kiinnostuksesta oppia lisää.
4. Silloin tällöin hakemuksen rustaaminen pitää yllä työnhakukykyä. On myös ihan hyvää terapiaa kehuskella itseään A4:sen verran.
5. Haastattelussa käynnit kannattaa ajatella kontaktien luontina ja myös samanlaisena harjoituksen kuin edellinen kohta.
Onko työn hakeminen joltain toiselta pois? Joku saattaa ajatella, että on epäreilua, jos työ menee sellaiselle joka ei sitä tarvitse. Jos mielii edetä urallaan, on itsekäs ajattelu sallittua ja suotavaa. Koska en ole koskaan ollut työtön, on minun vaikea asettua työttömän asemaan tässä asiassa. Toivon tottakai, että kaikki löytävät itselleen sopivan työn, mutta minä en voi kenellekään työpaikaksi muuttua ja siksi voin keskittyä vain omaan uraani. Työnantaja on se, joka lopulta valitsee mielestään parhaan kandidaatin.
Joku (kuten minä) saattaa myös kokea huonoa omaatuntoa työnantajan tai esimiehen puolesta. Varsinkin, jos pesti jää lyhyeksi, tuntee syyllisyyttä, että hakuprosessi joudutaan käynnistämään uudestaan. Kyseessä on jälleen kerran sinun urasi, jonka eteen saat tehdä mitä haluat. Työnantajan kannattaisi lähinnä keskittyä miettimään, mikä meni vikaan.
---
Mikä sitten on se tekijä, joka saa minut nyt täyttämään hakemuksen? Nykyinen työni ei vastaa hakiessa annettua kuvausta, enkä ole varma voiko se ikinä haluamakseni muuttua. Lisäksi minulla on tunne, että pidemmällä aikavälillä työ ei ole varma, osastolla saattaa olla edessä radikaaleja muutoksia. Minä kuitenkin viihdyn työssäni ja siksi ei haittaa, jos haku menee puihin. Voin aivan hyvin työskennellä nykyisessä työssäni muutaman vuoden ja pyrkiä yrityksen sisällä muuttamaan tehtävääni.
Lähetän hakemuksen, soitan ja kysyn muutaman mieltä askarruttavan kysymyksen ja odottelen josko kutsu haastatteluun tulee. Voi olla, että kokemukseni on vääränlaista, palkkatoiveeni aivan liian korkea tai työ ei olekaan sitä mitä kuvittelin ja oma kiinnostukseni lopahtaa. Tuntuu kuitenkin hyvältä yrittää ja siksipä sen teen.

Miksi hakea?

Miksi ei?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)