torstai 12. tammikuuta 2017

Ura-ankkurit

Lähetellessäni työhakemuksia, pohtiessani nykyistä työtäni ja miettiessä liikkeitä uran edistämiseen, olen huomannut, että minulta puuttuu kokonaan selkeä urasuunnitelma. Aloitin nyt miettimällä omia ura-ankkureitani eli tekijöitä työelämässä, jotka kuvastavat näkemystäni omista kyvyistäni ja arvoistani, motivoivat minua tai joita tavoittelen. Tarkoituksena on laittaa ensin ankkurit arvojärjestykseen, jolloin niistä nousee esille kaksi. Näitä sitten analysoidaan ja mietitään, ovatko ne osa nykyistä tilannetta vai lähdetäänkö niitä tavoittelemaan.

Kahdeksan ura-ankkuria


Itsenäisyys


Ihmiset, joiden ura-ankkurina on itsenäisyys tavoittelevat autonomiaa ja riippumattomuutta. He haluavat itse vaikuttaa työskentelytapoihinsa, työtahtiinsa ja tehtäviinsä. Tyypillisiä tehtäviä ovat kehittämiseen, tutkimukseen tai myyntiin liittyvät työt.

Työsuhteen turvallisuus


Jotkut ihmiset kaipaavat työltään turvallisuutta, jatkuvuutta ja pysyvyyttä. Tyypillisesti työskentelyorganisaatio on vakaa ja samaistuttava, ja jossa ei ole välitöntä uhkaa työttömyydestä. Työnkuva on merkityksettömämpi kuin organisaatio. Tyypillisesti tällaisia organisaatioita löytyy julkiselta puolelta.

Asiantuntijuus


Jotkut haluavat olla tietyn asian tai alan asiantuntijoita. Heidän motivaationsa on sidoksissa tiedon ja ammattitaidon määrään. Nämä ihmiset kehittävät jatkuvasti ammattitaitoaan ja ovat päteviä. He pitävät työstään ja kaipaavat tunnustusta. Esimerkiksi fyysikon tai koodaajan tekemä työ voi olla yrityksen perusta, mutta nämä työntekijät eivät välttämättä ole parhaimmillaan esimiestehtävissä.

Johtajuus


Jotkut kokevat työssä isoimmiksi motivaattoreiksi mahdollisuuden ottaa vastuuta, edetä uralla, johtaa ihmisiä, päästä hyviin tuloihin ja vaikuttaa organisaatioon. He haluavat johtaa ja uskovat olevansa siinä hyviä. Heidän pätevyytensä jakautuu analyyttiseen, emotionaaliseen ja ihmissuhteisiin liittyvääni.

Luovuus ja yrittäjyys


Luovuus näkyy henkilön kiinnostuksena kehittää uutta. Tällä ei tarkoiteta välttämättä keksintöjä vaan esimerkiksi uusia yrityksiä, organisaatiomalleja tai toimintatapoja. Yksilöllä on voimakas halu kehittää businesta ja esimerkiksi ryhtyä yrittäjäksi. Organisaation sisällä kaivataan mahdollisuutta vaikuttaa ja toimia yrittäjän tavoin.

Palvelu ja omistautuminen


Osa ihmisistä kokee vahvaa halua auttaa tai työskennellä omia arvojaan kunnioittavassa työssä. Tässä ura-ankkurissa on kyse usein kutsumuksesta ja esimerkiksi terveydenhuollossa tai järjestöissä työskentelevät kokevat sen omakseen.

Haasteellisuus


Jotkut kaipaavat jatkuvasti uusia haasteita ja mahdollisuuksia kehittää itseään. He vaihtavat työtä tai alaa usein ja yleensä voitettuaan haasteen tai kyllästyttää haasteettomuuteen.

Elämänalueiden tasapaino


Tässä ankkurissa pyritään saamaan ura, perhe ja oma kehittyminen tasapainoon. Elämäntyyli on pääasia, jonka osa ura on. Työltä kaivataan joustavuutta ja ollaan itsekin valmiita joustamaan.


Minun ankkurini


  1. Johtajuus
  2. Itsenäisyys
  3. Luovuus ja yrittäjyys
  4. Asiantuntijuus
  5. Haasteellisuus
  6. Elämänalueiden hallinta
  7. Työsuhteen turvallisuus
  8. Palvelu ja omistautuminen


Minulla tärkeimmiksi ankkureista nousevat siis johtajuus ja itsenäisyys. En ole koskaan miettinyt asiaa ja tämä oli varsin silmiäavaavaa. On mielenkiintoista, että samaistun asiantuntijuuteen vasta neljänneksi eniten, toiminhan nyt asiantuntijatehtävissä. Hain vuodenlopussa kahta työtä, joista en lopulta ollutkaan kiinnostunut. Syy selvisi nyt; ne eivät sisältäneet elementtejä johtajuudesta tai itsenäisyydestä vaan olivat lähempänä asiantuntijuutta ja turvallisuutta. Syvemmän pohdiskelun aiheesta jätän urasuunnitelmaani, jonka muissa osissa palaan vielä tänne blogiin.

Lisätietoa ura-ankkureista löytyy muun muassa Ekonomien ja Humakin sivuilta. Kaikilla on omat ura-ankkurinsa, eikä mikään niistä ole toista huonompi. Mitkä ovat sinun kaksi tärkeintä ankkuri?



5 kommenttia:

  1. Hmmm. Jos tärkein ankkuri tai kenties motivaatori on Raha, olisiko ankkurina silloin turvallisuus, jolloin tärkeää on taata toimeentulo? Ja onko tosiaan ihan sama mitä työtä tekee, miten ja minkälaisessa ympäristössä, kunhan siitä maksetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töitä tehdään rahan takia, rahalla saa tehtyä muuta. Ja kun on tarpeeksi tienannut voi lopettaa työt kokonaan.

      Ei minulla ainakaan ole tarkoitus roikkua työelämässä lähes 70-kymppiseksi.

      Poista
  2. Olen eri mieltä, mutta myönnän ehdottomasti että raha on itselleni erittäin merkittävä motivaattori. Mutta palkan eteen en jaksaisi tehdä kauan työtä, jota en sisältönsä puolesta kokisi haastavaksi ja mielenkiintoiseksi. Itse kallistun selvästi enemmän asiantuntija- kuin johtajapuoleen. Haluan kehittää ja kehittyä ja siinä samalla saada tunnustusta osaamisestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin joskus kirjan, jossa tutkijat olivat tutkineet työntekijöitä eniten motivoivia asioita ja ylivoimaisena ykkösenä oli pienet onnistumiskokemukset. Eli juurikin tunnustuksen saaminen sekä myös vapaus tehdä uutta ja kokea haasteissa onnistumista.

      Poista