lauantai 17. syyskuuta 2016

Sijoita henkiseen pääomaan

Tunnen voivani henkisesti paremmin kuin vuosiin tai kenties ikinä. Yksi tärkeimmistä henkistä hyvinvointia kasvattavista tekijöistä on vapaa-ajan ja työn tasapaino, niin sanottu work-life balance. Vaikka elän ruuhkavuosia ja arki on välillä todella hektistä ja rankkaa, olen löytänyt minulle toimivan balanssin ja järjestyksen.


Vanhemmuus muuttaa vapaa-ajan


Tällä hetkellä päivätyöni on kahden alle kolmevuotiaan lapsen kaitseminen. Työtehtävät koostuvat rytmin ylläpidosta: leikkiä, ulkoilua, ruokailua, vaipan vaihtoa, nukuttamista ja yleistä puuhailua. Kaiken tuon lomassa teen lähes kaikki perheen kotityöt eli siivoan, tiskaan, laitan ruokaa, käyn kaupassa, järjestän tavarat, viikkaan vaatteet ja vien roskat. Iltaisin nähdään kavereita lasten kanssa, käydään retkillä tai ulkoillaan koko perheen voimin. Peruskotiäidin arkea siis, ja siitä syystä minulle oma-aika ei tarkoita lasten kanssa olemista. 

Erityisesti äidiksi tultuani, olen huomannut kuinka tärkeää omista harrastuksista ja ajasta on tullut. Helposti sitä tekee kaikkea pelkästään lasten ehdoilla ja oma minuus unohtuu. Vanhemmilla keskenään varsin yleinen keskustelun ja riitojenkin aihe on oma-aika. On vaikea suhtautua siihen, että ennen päivässä oli useita tunteja omaa aikaa, ja lapsen tultua joskus ei löydy aikaa käydä edes vessassa yksin, saatikka suihkussa. Vanhasta elämästä ja omasta itsenäisyydestä luopuminen vie aikaa ja vaatii totuttelua. Toisen lapsen kohdalla, sitä vapautta ei enää muistakaan.

Tehdään tässä välissä yksi asia selväksi. Kirjoittaessani lasten aiheuttamista kuluista, joku saattoi epäillä, että näen lapset vaan rahareikänä ja nyt kirjoitan siitä, että ne vievät myös vapaa-aikani. Ei, lasten kanssa oleminen on palkitsevaa ja tämä on ihanaa aikaa elämässä. Noita kahta tyyppiä en vaihtaisi mihinkään, enkä haikaile entistä perheetöntä elämää takaisin.

Oma-aika priorisoituna


Omaa aikaa minulla on illalla hetki lasten nukahdettua ja muutaman kerran viikossa, kun molemmat lapset nukkuvat päiväunia, tai kun mies tai vanhempani hoitavat jälkikasvua. Priorisoin tuon ajan sen mukaan, mikä on olennaisinta henkisen hyvinvointini kannalta.

1. Lisäuni on listalla korkeimpana. Nyt jo muutamien viikkojen ajan ovat yöuneni sijoittuneet lähes joka yö 22:30-06:30 välille ja katkenneet 0,5-1,5 tunnin välein. Olen siis äärimmäisen väsynyt. Hormonit auttavat, mutta huomaan selviä vaikutuksia mielentilassa, olen useammin ärtynyt ja käyn hitaalla. Lähimuisti on olematon. En muista koskaan nähneenikään esinettä, johon koskin kymmenen minuuttia aikaisemmin. Tai voisin väittää, etten koskaan ole kuullutkaan asiasta, josta keskustelin hetki sitten.

Yleensä nukun muutamat päikkärit viikossa. Nukun arkisin, jos lapset sattuvat nukahtamaan omille päiväunilleen suunnilleen samanaikaisesti tai viikonloppuisin, jolloin mies voi hoitaa esikoista, kun minä ja vauva nukumme.

2. Lenkilläkäynti todella virkistää, ja parasta on saada hetki olla vastuussa vain itsestään. Nyt lasten myötä nautin lenkkeilystä ihan eri tavalla, ja tekisin sitä useammin, jos vain ehtisin. Tällä hetkellä se onnistuu kerran tai kaksi viikossa, jonkun muun hoitaessaan lapsia.

3. Blogia pyrin kirjoittamaan aina kuin on mahdollista, tällä hetkellä valitettavasti vähän vähemmän. Koska olen aina ollut kiinnostunut talousuutisista, numeroista, urasta ja analysoimisesta, tuntuu myös taloudesta kirjoittaminen helpolta ja motivaatio on korkealla. Pyrin julkaisemaan jotain kahden tai kolmen päivän välein, mutta en ota asiasta stressiä. Kirjoitan, kun ehdin ja haluan, usein lasten nukutusten yhteydessä.

4. Syyskuun lopulla alkaa avoimen yliopiston kurssi, jonne olen ilmoittautunut. Jotta saan ajan riittämään kurssin läpikäyntiin, olen kahlannut kurssikirjoja jo nyt. Jäljellä on enää sata sivua ja sitten kaikki kolme kirjaa on luettu. Olen aina lukenut paljon, ja nyt vaan jätän dekkarit ja muun kaunokirjallisuuden vähäksi aikaa väliin ja keskityn johtamisoppeihin. Lukeminen onnistuu parhaiten nukutusten yhteydessä, tai kun mies huolehtii esikoisesta.

5. Välillä täytyy saada laittaa aivot narikkaan ja silloin minä turvaudun hömppään. Se tarkoittaa aivottominta tositeeveetä tai juorulehtiä. Myönnän, että tallennan kaikki turhista turhimmat ohjelmat Nyc:ntäydellisistänaisista ruotsinmiljonääriäiteihin ja sieltä teenmomin kautta marttiinajahengenpelastajiin. Olen huomannut, että varsinkin toimistossa töissä käydessäni, kaipaan hömppää. Koska työni on melko teknistä ja vaatii jatkuvaa ajattelua ja myös innovoimista, vastapainoksi tarvitaan jotain ihan muuta. Mieheni, joka taas tekee fyysistä työtä, kaipaa samalla tavalla tiedeartikkeleita ja uutisia. Yleensä katson iltaisin lasten mentyä nukkumaan yhden hömppäohjelman. Lehtiä ja nettiä vilkaisee kun ehdin.

Listan ulkopuolella ovat vielä lisätyöt, jotka ovat toisaalta omaa aikaa, toisaalta työtä. Oma lisätyöni on kivaa vaihtelua arjelle ja tuntuu lähinnä harrastukselta, jota saan tehdä ylhäisessä yksinäisyydesä. Se vaatii kuitenkin oman aikansa, jota en lähde priorisoimaan muun oman ajan kustannuksella.

---

Perhettä voisi ajatella kuin yritystä, jossa minä olen työntekijä. Lastenhoito ja kodinpyöritys ovat yrityksen operatiivista toimintaa, jolla tehdas pysyy pystyssä. Työntekijän ajasta 95 % menee tehtaan pyörittämiseen ja loput itsensä kehittämuseen ja innovointiin. Tuo kehittäminen ja innovointi tuo tehtaalle kasvun ja lisää pääomaa, voittoakin. Kasvu ja lisääntynyt pääoma taas tarkoittaa laatua ja tehostusta toiminnan pyörittämiseen. Mitä paremmin siis oma-aikani on balanssissa muun ajan kanssa, sitä parempi äiti ja aviopuoliso saatan olla.

Nyt vauva nukahti, mies on esikoisen kanssa ulkona ja minä nukun ansaitut päiväunet.




2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus! Olen samassa elämäntilanteessa ja samaistuin kyllä täysin.

    VastaaPoista