perjantai 30. syyskuuta 2016

Lisätienestejä blogista?

Blogini oli yhtäkkiä yllättäen hypännyt Blogit.fi-sivuston Muut-kategorian kärkeen. Ilmeisesti blogia siis seuraa muutama muukin kuin pari kanssabloggaajaa. Olen ilahtunut ja kiitollinen. Tämä on varmaan ensimmäinen kerta, kun olen minkään listan kärjessä ja mietin miten voisin hyödyntää tilanteen.

Tähän mennessä en ole mainostanut blogissani mitään. En ole jaksanut ottaa selvää, mikä mainontakeino olisi järkevin, ja kuinka se toimii käytännössä. Mielestäni mainonta on jossain määrin ärsyttävää, varsinkin jos jutut on kirjoitettu vain lisätulot mielessä. Kaupallistaminen tuntuu itsensä myymiseltä. Visuaalisesti mainokset eivät ainakaan paranna blogia. 

Mainoksia laitetaan lisätienestien toivossa. On hyväksyttävämpää, jos mainonta ja mainokset sopivat blogin aiheeseen (talous, lisätulot, säästäminen, sijoittaminen) tai niillä oikeasti tienataan paljon. Ituhippi-kukkahattu-vegaani-maailmanparannus-blogeihin mainosten laittaminen tuntuu tekopyhältä. Muoti-, kauneus- tai lifestyle-blogeissa homma toimii vähän eri tavalla, koska usein tekstit käsittelevät tuotteita, jolloin kauppojen mainostaminen sopii kuvaan.

Jos päätän lähteä mukaan markkinoinnin ihmeelliseen maailmaan, kuinka se tapahtuu?


Affiliate vai Google AdSense?


Affilite-mainonnalla tarkoitetaan kumppanuusmarkkinointia. Ensin liitytään johonkin affiliate-verkostoon, jossa päästään yhteyksiin erilaisten yritysten kanssa. Yrityksillä on omat mainosohjelmansa, joihin haetaan mukaan. Jos hakemus hyväksytään, voidaan valita mainos tai linkki, joka laitetaan omille sivuille.

Google Adsense toimii siten, että rekisteröidytään käyttäjäksi ja lisäätään mainospaikka blogiin. Google valitsee näytetyt mainokset blogin aiheen tai kävijän mukaan. Julkaisijalla on hyvin vähän vaikutusvaltaa sisältöön.


Kuinka paljon voi tienata?


Lisätienestien suuruudella on merkitystä. Parista kympillä en viitsi hommaan lähteä. 50 euroa kuussa on jo eri asia. Kysymys kuuluu, mistä tienaa eniten ja kuinka paljon. 

Affiliate-markkinointi toimii siten, että yritykset maksavat komission sivujen kautta ostoksille eksyneiden kaupoista. Komissio voi olla prosenttiosuus tai kiinteä summa. Adsense-markkinoinnissa maksetaan klikkauksista. Kuukausisummat pyörivät pyöreän nollan ja muutaman satasen välillä, riippuen blogin kävijämääristä ja mainosten sopivuudesta ja sijoittelusta.

Muita blogeja ja keskustelupalstoja lukiessani huomaan, että affiliate on kerännyt enemmän kannatusta. AdSensen kanssa on ollut ongelmia ja aina maksuja ei olla saatu. Tulojen kerrotaan olevan suuremmat affiliate-markkinoinnissa.

Jos päädyn korkkaamaan blogini mainosneitsyyden, lähden liikkeelle affiliate-markkinoinnista. Mitenkäs te muut bloggaajat olette kokeneet nämä kaksi tapaa mainostaa, ja ennen kaikkea, tuleeko tuosta yhtään lisätuloja?




9 kommenttia:

  1. Hieno juttu, onnittelut! Itse en ole ikinä tienannut paljoakaan blogilla. 15€ tulee google adsensella ja tradetrackerillä ehkä kerran vuodessa joku 50e.

    VastaaPoista
  2. Meniköhän nyrkkisääntö niin, että 1000 uniikkia vierailijaa per kk vastaa 1€/kk Googlelta. Eli siitä voi laskea kannattaako.

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon!!! Loistava saavutus!!! Tiia konttisella on tota affiliate markkinointia opettava kurssi jos kiinnostaa =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Ei kuulosta kyllä kovin tuottavalta. Taidan jättää toistaiseksi hautumaan.

    VastaaPoista
  5. Vaikea uskoa että näin "niche" aihe kuin sijoittaminen voisi tuottaa ikinä kovinkaan hyviä mainostuloja. Eri asia on sitten kaikki lifestyle blogit joilla on monisatakertainen yleisö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja säästäjät varsinkaan ei herkästi lähde heräteostoksille.

      Poista
  6. Itse kokeilen parasta aikaa AdSenseä. Tarkoituksena on alkaa kirjoittaa toisenlaista blogia lisänä, joten katsotaan mitä tästä tulee, tuleeko mitään. Olen itse henkilökohtaisesti aika jurakaudella tietotekniikan suhteen, joten minulle tämä mainostaminen on lähinnä kaikenkarvaista kokeilua, osaanko, pystynkö, ei niinkään, että sieltä jotakin tienaisi... Voin sanoa, että tuo AdSensen laittaminen oli jo hemmetin haastavaa itselleni ja kuvittelin, etten vieläkään osannut, kunnes tänään katsoin, että oho! On ne mainokset siellä :)

    VastaaPoista
  7. Sun pitää sitten raportoida miten kävi tulojen kanssa?

    VastaaPoista
  8. Nykyään ei mainonnalla tienaa, koska niin monella on AdBlock :(

    AdSense ja nuo toimivat ehkä 2010-luvulla, jolloin mainonnan esto-ohjelmat eivät olleet vielä kovin suosittuja saati tarvittuja.

    Kiitos häiritsevien bannereiden ja huijausten mainoksissa (esim. klikkaamalla euron televisio), ihmisillä on uBlock tai jotain.

    Sanoisin, että 1-2 euroa kuukaudessa voi tienata perusblogilla kaikenlaisista aiheista, jos on n. 500 kävijää.

    Ei se paljoa ole, mutta bloggaaminen Suomeksi pitääkin olla harrastus.

    VastaaPoista