sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Miksi hakea töitä, jos on jo töissä?

Tänä viikonloppuna olen löytänyt itseni kirjoittamasta työhakemusta ja täydentämästä cv:täni. Miksi ihmeessä haen jotain muuta, vaikka paluuta odottava työpaikkani on hyväpalkkainen, hyvässä yhtiössä, työkaverit ovat mukavia ja olen oppinutkin paljon?

Olen ollut mukana haastattelemassa työnhakijoita, joiden joukossa on ollut lukuisia vastavalmistuneita, yt:issä kenkää saaneita, hoitovapaalta töihin palaavia ja pitkäaikaistyöttömiä. Usein vain muutama ihminen, jolla on oman alan työpaikka, on hakemuksen lähettänyt. Miksi näin?

Miksi hakea?


Jos uralla mielii edetä, on työpaikan ja ainakin työtehtävien vaihto aika-ajoin ajankohtaista.

1. Palkkatasoa on helpointa nostaa vaihtamalla työpaikkaa. Kun on jo olemassa hyvä työ, on enemmän pokkaa pyytää parempaa palkkaa uudesta. Korkeampi palkka kertoo myös työnantajalle työntekijän tasosta. Miksi palkata, joku joka ei arvosta omaa osaamistaan kovinkaan korkealle? Jos työnantaja kokee pyynnön liian korkeaksi, siitä voi neuvotella. Jos ollaan täysin eri sfääreissä, et sinä sitä duunia haluaisikaan.

2. Olemassa oleva työpaikka nostaa itsetuntoa. Siinä missä kannattaa pyytää reilusti parempaa palkkaa, kannattaa hakea myös työpaikkoihin, joihin ei kehtaisi muuten hakea. Korkeamman profiilin duunit, joiden kaikkiin kriteereihän et yllä, kannattaa myös huomioida. Varsinkin naisilla on tapana vähätellä kykyjääni ja hakea vain niihin, joissa kokemus, koulutus ja halutut ominaisuudet kohtaavat täysin.

3. Jatkuva työpaikan vaihtaminen ei näytä hyvältä CV:ssä. Välillä työpaikkaa olisi hyvä pitää vähintään kolme vuotta (jos siis työnantaja on samoilla linjoilla), työnantajat kun eivät tiedä CV:n perusteella syytä lyhyisiin työsuhteisiin.  Myös liian pitkät työsuhteet saatetaan katsoa epäedullisiksi. Jos työntekijä vaihtaa paikkaa tai tehtävää 3-5 vuoden välein, kertoo se kattavasta kokemuksesta eri yrityksissä ja omasta kiinnostuksesta oppia lisää.

4. Silloin tällöin hakemuksen rustaaminen pitää yllä työnhakukykyä. On myös ihan hyvää terapiaa kehuskella itseään A4:sen verran.

5. Haastattelussa käynnit kannattaa ajatella kontaktien luontina ja myös samanlaisena harjoituksen kuin edellinen kohta.

Miksi ei?


Onko työn hakeminen joltain toiselta pois? Joku saattaa ajatella, että on epäreilua, jos työ menee sellaiselle joka ei sitä tarvitse. Jos mielii edetä urallaan, on itsekäs ajattelu sallittua ja suotavaa. Koska en ole koskaan ollut työtön, on minun vaikea asettua työttömän asemaan tässä asiassa. Toivon tottakai, että kaikki löytävät itselleen sopivan työn, mutta minä en voi kenellekään työpaikaksi muuttua ja siksi voin keskittyä vain omaan uraani. Työnantaja on se, joka lopulta valitsee mielestään parhaan kandidaatin.

Joku (kuten minä) saattaa myös kokea huonoa omaatuntoa työnantajan tai esimiehen puolesta. Varsinkin, jos pesti jää lyhyeksi, tuntee syyllisyyttä, että hakuprosessi joudutaan käynnistämään uudestaan. Kyseessä on jälleen kerran sinun urasi, jonka eteen saat tehdä mitä haluat. Työnantajan kannattaisi lähinnä keskittyä miettimään, mikä meni vikaan.

---

Mikä sitten on se tekijä, joka saa minut nyt täyttämään hakemuksen? Nykyinen työni ei vastaa hakiessa annettua kuvausta, enkä ole varma voiko se ikinä haluamakseni muuttua. Lisäksi minulla on tunne, että pidemmällä aikavälillä työ ei ole varma, osastolla saattaa olla edessä radikaaleja muutoksia. Minä kuitenkin viihdyn työssäni ja siksi ei haittaa, jos haku menee puihin. Voin aivan hyvin työskennellä nykyisessä työssäni muutaman vuoden ja pyrkiä yrityksen sisällä muuttamaan tehtävääni.

Lähetän hakemuksen, soitan ja kysyn muutaman mieltä askarruttavan kysymyksen ja odottelen josko kutsu haastatteluun tulee. Voi olla, että kokemukseni on vääränlaista,  palkkatoiveeni aivan liian korkea tai työ ei olekaan sitä mitä kuvittelin ja oma kiinnostukseni lopahtaa. Tuntuu kuitenkin hyvältä yrittää ja siksipä sen teen.


21 kommenttia:

  1. Apuva, mulla olis kans yks aivan huikean hieno paikka, johon ajattelin hakea. Aivan "out of my league" mutta ajattelin harjoitella tarinankerrontaa hakemuksessa, englanniksi vieläpä :)

    VastaaPoista
  2. No ehdottomasti kannattaa hakea! Aina kun on työ, josta saa hyvän fiiliksen. Mäkin tarinoin englanniksi ja siksi oonkin nyt jo tehnyt hakemusta kolmatta päivää :)

    VastaaPoista
  3. Olet niiin niin oikeassa! Mutta kun... minulla on aivan ihana monipuolinen työ, hyvä palkka ja tosi lyhyt työmatka. Siis aivan unelma työ kiireiselle perheenäidille.

    Mutta... silti sait ajatuksen kytemään👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattavan sitä miettiä. Jos kuitenkin on täysin tyytyväinen, miksi vaihtaa.

      Poista
  4. Onko oikeasti noin että oman alan työpaikan omaavat ei kauheasti hae? Mä oon aina hakenut jos on joku kiinnostava paikka auki. Ja muutenkin tietysti seuraan alan kehittymistä ja mille taidoille on kysyntää työpaikkailmoitusten kautta. Oon jotenkin aina luullut että muutkin tekee samoin. Tulipa naiivi olo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toki olla alasta ja työtehtävästä riippuvaista, mutta tämä on minun kokemukseni haastatelluista. Ja kun mietin omaa ystäväpiiriäni, niin eipä siellä vakkarityössäolevat töitä hae. Mutta itse ajattelen asiasta samoin kuin sinä.

      Poista
    2. Jos työhistoria on lyhyitä pyrähdyksiä, voi työnantaja miettiä että tuon tyypin kiinnostus lerpahtaa parin kuukauden päästä -- kannattaako edes palkata kun työntekijän hankkiminen vie aikaa, samoin perehdytys, talon tapojen oppiminen.

      Poista
  5. Minusta siinä ei ole mitään järkeä.

    Itselläni on 20 min työmatka, työmatkakulut 0€, ilmainen kuntosali, harrastukset puoleen hintaan, todella mukava työilmapiiri, hyvät duunikaverit, pärjään työssä hyvin, voin syödä vapaasti omia eväitä, työvaatteisiin menee 0€ ja palkkani on noin 10% suurempi kuin mediaanipalkka TEK:n mukaan. Lisäksi mahdollisuudet palkankorotukseen ovat täysin mahdolliset.

    Olin tänä vuonna osana YT-neuvotteluja ja tuli paljon vastailtua työpaikkailmoihin. Jotenkin jäi sellainen tunne, että ainoastaan isommat puljut kykenivät edes tarjoamaan samanlaista palkkaa kuin nykyiseni, mutta sitten kun otetaan huomioon kasvavat kustannukset työpaikan vaihdosta (työmatkakulut +100€, työpaikkaruokailu +50€, työmatkan piteneminen tunnilla) sekä riski uudesta työilmapiiristä ja siellä pärjäämisestä niin palkkani pitäisi nousta 20% ennen kuin siinä on mitään järkeä. Tuo vastaisi 5000€ palkkaa 30-v devaajalle. Ei taida ihan onnistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei toki kannata vaihtaa, jos kokee jo olevansa parhaassa työpaikassa. Suurin osa ihmisistä ei myöskään koe tarvetta jatkuvalla etenemiseen tai maiseman vaihdolle.

      Poista
    2. Harvalla vain on näin maukas tilanne työn suhteen. Jos kaikilla olisi tuollaista niin tuskin kauhean moni välttämättä haluaisi vaihtaa =D

      Poista
  6. Komppaan kaikkea mitä kirjoitit ja lisään vielä pari itselle melko tärkeää etua joita saa työhaastatteluissa käymisestä:

    1) Saat tuntuman siitä, mikä ammattitaitosi käypä arvo on. Liittyy vähän siihen mitä sanoit että on pokkaa pyytää korkeampaa palkkaa kun on jo valmiiksi töissä. Liikaa pyytäminen on ainoa tapa löytää katto.

    2) Saat tuntuman siitä, mitkä ominaisuudet sekä taidot oikeasti ovat tällä hetkellä rahanarvoisia. Tämä korostuu etenkin omalla alallani eli IT:ssä.

    Itseäni viisaammalta olen kuullut, että puolen vuoden välein pitäisi käydä työhaastattelussa jotta geimi säilyisi on vaihtamassa työtä tai ei. Noudatan. Ymmärrän että saatan haaskata jonkun aikaa, mutta niin haaskaavat headhunteritkin toisinaan minun aikaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvin vuoksi ei kannata käydä haastatteluissa. Lähetyksen tekeminen, lähettäminen ja haastattelu vievät helposti yhden kokonaisen työpäivän. Lisäksi jos kerran kieltäydyt tarjouksesta, ei sinulla ole enää koskaan asiaa kyseiseen puljuun kun sitä eniten tarvitsisit.

      Poista
    2. Kyllä kieltäytyminen on sallittua, ainakin hyvästä syystä. Ja ainakin omana tarkoituksenani on hakea vain kiinnostavia töitä, jotka myös otetaan innolla vastaan.

      Poista
    3. Palaan tähän vielä sen verran että en näe työpaikasta kieltäytymisessä mitään väärää.

      Jos työnantajalla on oikeus torjua hakija niin miksei hakijalla olisi oikeutta torjua työnantajaa? Hyviä osaajia on aivan yhtä vaikea löytää kuin hyvää työpaikkaakin.

      Poista
    4. Itse hain YT:n takia firmaan X, josta tarjottiin paikkaa. Kieltäydyin siitä, koska sain pitää vanhan paikkani. Vaikka sainkin selitettyä ihan aiheellisen tekosyyn, niin varmasti firma X tajusi kieltäytymiseni jälkeen, että hain heille vain YT:n takia. Tässä tapauksessa en itse enää palkkaisi kyseistä hakijaa tulevaisuudessa, koska hän ei ollut ollenkaan kiinnostunut firmastani. Aivan sama miten hyvä olet mutta jos motivaatiossa on ongelmia niin palkkaan ennemmin kokemattomamman 105% antavan nuoren kaverin.

      Poista
  7. Hienoa! Jos haaveilet ja tavoittelet suuria, on syytäkin toimia tavoitteiden saavuttamiseksi. :)

    "Onko työn hakeminen joltain toiselta pois? Joku saattaa ajatella, että on epäreilua, jos työ menee sellaiselle joka ei sitä tarvitse."

    Mun mielestä on ihan turhaa ajatella näin. Jos joku töissä oleva vaihtaa työtä, hänen entisestä työpaikastaan taas todennäköisesti vapautuu työpaikka. Sen taas sitten voikin saada joku, jota sitä erityisesti tarvitsee. Ja lähtökohta toki on ja pitääkin olla siinä, minkälaisen työntekijän työnantaja kuvittelee olevan itselleen paras, ei siinä, kuka sitä rahaa eniten tarvitsisi.

    Se vaan tulee mieleen, että kun työttömiä on tapana haukkua ja syyllistää, on hyvä muistaa, että monet avoimet työpaikat tosiaan menee jo töissä oleville, kaikkiin ei palkata työtöntä. Niinpä avoimien työpaikkojen määrä ei kerro siitä, kuinka monta työtöntä niihin ollaan palkkaamassa! (En tarkoita sinua, muuten vaan kuulee paljon työttömien demonisointia.)

    Itsekin hain muita töitä jo töissä ollessani, koska en tykännyt työpaikastani. Ei vaan silloin koskaan irronnut edes haastattelua. Nyt olen ollut kokonaan työtön kohta puoli vuotta, ja olen päässyt yhteen haastatteluun. (Hakenutkaan en tosin ole kuin noin 10-20:een.) Haastatteluni sujui kyllä hyvin, mutta paikkaa en silti saanut. :(

    Teidän "isopalkkaisten" palkkapyynnöt on muuten tosi eri maailmaa kuin meidän matalapalkkatessiläisten. Haastatteluni paikkaan oli tuntipalkkana tasan 10 €, ja silti yli sata ihmistä oli sinne hakenut. Ja vielä nollatuntisopimus. Että aika eri todellisuudessa elän tuhansien muiden duunareiden kanssa kuin missä työpaikkoja kilpailuttavat asiantuntijat. :) Mutta toki, mulla ei ole niitä koulutuksia ja kokemuksia, joista maksetaan, vaan koulutukseni ja kokemukseni on työnantajien silmissä melko arvottomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmaan kyllä eri meininki matalapalkkaisilla aloilla. Kun itse olen työskennellyt kaupassa tai hampurilaisravintolassa, olen molemmat työt saanut ottamalla suoraan yhteyttä työnantajaan ilman mitään hakua. Voi olla, että hakemukseen tulisi satoja hakemuksia melko samanlaisilta hakijoilta ja erottaautuminen olisi hankalampaa.

      Poista
  8. Vaihtaminen kannattaa, jos saa huomattavasti enemmän palkkaa, nykyinen työ tökkii tai ei pysty etenemään urallaan ja kehittymään. Olen itsekin joutunut siirtymään toiseen paikkaan viimeaikoina, suurin syy oli palkka, joka nousi reilusti. Oli harmi lähteä, kun oli aivan uskomaton porukka ja yhteishenki. Joskus mahdollisuuksiin pitää kuitenkin tarttua.

    Kiitos hyvistä kirjoituksista, olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että seuraat :). Mulla oli ihan samanlainen tilanne edellisessä työssä. Viihdyin tosi hyvin, mutta palkka ei vaan ollut lähimainkaan sitä mitä halusin. Kun sain lisää vastuuta, eikä se vieläkään noussut, sain tarpeeksi ja lähdin.

      Poista
  9. Jos nyt lähdet nykyisestä työpaikastasi äitiyslomalla ollessasi, niin poltatko samalla sillat koko firmaan? Vai onko sillä merkitystä? Kun muistaakseni et ehtinyt kovin kauan nykyisessä olla ennen äitiyslomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko. Voihan se olla vähän kiusallista, mutta uskon että syyt ymmärrettäisiin. Niistä on puhuttu ennen äitiyslomallekäämistä.

      Tilannepäivitystä sen verran, että soitin yritykseen, johon hakemuksen lähetin. Työ ei vaikuta enää yhtään kiinnostavalta. Vaikka ala ja firma kiinnostaa kovasti, itse työ taitaa olla tusinahommaa ilman vastuuta. Ei siis minua varten, vaikka palkkapyyntööni suostuttaisiin.

      Poista