sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kootut vinkit uran edistämiseen

Miten edetä uralla? Tutkin eri medioiden neuvoja asiaan ja mielenkiintoista oli huomata, että suurin osa näistä vinkeistä oli suunnattu naisille. Ilmeisesti siis me naiset tarvitsemme enemmän apua asiassa ja/tai olemme siitä enemmän kiinnostuneita.

Lajittelin ohjeet ja pohdin niitä oman näkemykseni kautta. Tässä siis 35 vinkkiä uran edistämiseen:


Ammattitaito on kaiken A ja O


1. Hommaa itsellesi hyvä ammattitaito
2. Tuo omaa ammattitaitoa esille
3. Hoida työtehtäväsi aina niin hyvin kuin mahdollista
4. Panosta työn laatuun, älä määrään
5. Hallitse ajankäyttöäsi

Tärkeintä uran kannalta on hankkia pätevyyttä omalla alallaan ja hoitaa työnsä niin hyvin kuin mahdollista. Ammattitaitoon oleellisena osana kuuluvat sekä koulutus että kokemus. Itse koen, että näistä tärkeämpää on kokemus, vaikkakin ylempi koulutus voi viedä vielä himpun verran pidemmälle. Suoraan koulunpenkiltä on kuitenkin turha odottaa johtotason tehtäviä.

Minulle on aina ollut tärkeää, että en hoida työtäni 100%:sesti vaan 120. Tilatun tai vaaditun työn lisäksi olen aina pyrkinyt tarjoamaan jotain ylimääräistä. Ajankäyttö on yksi oleellinen osa ammattitaitoa. Tärkeintä ei ole, että tekee paljon töitä, vaan miten ne tekee.

Omaa pohdintaan koulutuksen riittämisestä löytyy täältä.


Kehitä osaamistasi


6. Lisää osaamistasi samantasoisissa uusissa tehtävissä
7. Hyödynnä kaikki tekeminen oppimisena
8. Hallitse uudet teknologiat
9. Osallistu täydennyskoulutuksiin

Uuden oppimista pidetään etenemisen edellytyksenä. Etenemistä ei pidä aina katsoa ylöspäin tähtäävänä,  vaan myös osaamisen laajentaminen voi olla sitä. Uutta tehtävää hakiessa kouluttautuminen nähdään vain positiivisena asiana. Jotta pysyy mukana muuttuvassa maailmassa, on myös itsensä päivittäminen välttämätöntä.

Kävin nyt syksyllä avoimessa yliopistossa yhden kurssin, josta lisää täältä.

Oma esimies ja muut kontaktit ovat tärkeitä


10. Tule toimeen kaikkien kanssa työyhteisössä
11. Osallistu verkostoitumistapahtumiin
12. Vältä kuppikuntia, tutustu kaikkiin
13. Pyydä esimieheltä lisää vastuuta
14. Pidä pomo kartalla tekemistäsi
15. Ilmoita kiinnostuksesi etenemiseen kehityskeskusteluissa

Kontaktien luominen tuntuu olevan naisille vaikeampaa kuin miehille. Itsekin lievästi introverttinä koen verkostointitapahtumat ahdistaviksi ja käytäväjutustelun vieraana. Olen sitä mieltä, että kontakteissa tärkeintä on laatu eikä määrä. Esimerkiksi hyvät suosittelijat, jotka oikeasti arvostavat työtäsi, ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin sata moikkaustuttua LinkedInissä. Näiden lisäksi on hyvä silti vähän koetella itseään ja pyrkiä tutustumaan jatkuvasti uusiin ihmisiin.

Erittäin tärkeitä kontakteja ovat oma esimies ja esimiehen esimies. Näille kannattaa tehdä selväksi kiinnostus haastavampiin ja vastuullisempiin tehtäviin. Esimiehen esimiehen ja miksei oman esimiehenkin kanssa kannattaa keskustella myös urasuunnitelmista.

Kirjoitin aiemmin arvokkaista kontakteista täällä. Lisäksi tapasin esimieheni esimiehen ja liityin Mothers in Business-yhdistykseen verkostoitumismielessä.


Asenne ratkaisee


16. Ole sitoutunut työhön myös vapaa-ajalla
17. Löydä intohimo työntekoon
18. Mene mukavuusalueesi ulkopuolelle
19. Älä jämähdä tai siirrä asioiden tekemistä
20. Kestä työn paineet myös vaikeina aikoina
21. Ole jämäkkä
22. Älä ole liian äänekäs
23. Muokkaa työpersoonasi työhön sopivaksi
24. Ole Itsevarma ja oma itsesi
25. Älä keksi tekosyitä
26. Yhdistä perhe ja työ käyttämällä tukiverkostoja hyväksi ja laskemalla rimaa

Eteneminen vaatii tietynlaista persoona ja asennetta. Tärkeää on olla intohimoinen työtä kohtaan ja panostaa siihen. On oltava itsevarma, röyhkeä ja jämäkkä, kuitenkaan tyrkyttämättä itseään liikaa. Eteneminen vaatii sitoutumista, mikä välillä näkyy vapaa-ajassa.

Itse koen, että lastensaanti on kehittänyt persoonaani ja esimiesvalmiuksiani. Koen nyt kahden lapsen äitinä olevani enemmän kuin valmis ottamaan uusia haasteita vastaan. Hyvä asenne yleensä joko on tai ei ole. Sen kehittäminen on hankalaa ja onnistuu oikeastaan vain itsensä haastamisella ja laittamisella mukavuusalueen ulkopuolelle.

Kirjoitin aiemmin kunnianhimosta positiivisena piirteenä. Olen myös miettinyt, mitä piirteitä hyvältä esimieheltä vaaditaan, ja miten kehittää työpersoonaa.


Suunnittele uraasi


27. Mieti menestyksen tarkoitusta sinulle
28. Järjestä ura-ankkurisi
29. Aseta realistisia tavoitteita
30. Ota itsellesi esikuva
31. Laadi urasuunnitelma

Tavoitteet ja suunnitelmat auttavat haaveiden toteutumisessa. Noista ura-ankkureista kirjoitan myöhemmin lisää, ja niistä löytyy tietoa tekstin lopussa olevasta Duunitorin linkistä.

Voisin ottaa itselleni tehtäväksi urasuunnitelman laadinnan.

Työnhaku oleellisena osana uraa


32. Hae rohkeasti töitä, joihin et ole täysin pätevä
33. Varmista, että yrityksen työkulttuuri sopii sinun tapaasi työskennellä
34. Vaihda työpaikkaa

Kokemusta useista yrityksistä ja mahdollisesti aloista nähdään esimiehille positiivisena asiana. Tästä syystä kannattaa tasaisin väliajoin vaihtaa tehtäviä ja työpaikkaa. Työtä hakiessa naisilla varsinkin on tapana varmistaa, että kaikki kriteerit tulee täytettyä. Oleellista työnhaussa kuitenkin on yleensä asenne, kokemus ja oppimiskyky, työ opettaa tavat ja välineet. Myös yrityksen sisällä kannattaa hakea rohkeasti korkeamman tason töitä.

Kirjoitin tästä aiheesta juuri ja teksti löytyy täältä.

Bonus

35. Pukeudu työn vaatimalla tavalla

Myös ammattilaiset ovat sitä mieltä, että pukeutumisella on merkitystä. Itse mietin joku aika sitten miltä menestyvä nainen näyttää.

---

Tulipas pitkä teksti. On mukava huomata, että olen jo pyrkinyt noudattamaan näistä vinkeistä suurinta osaa. Seuraavaksi mietin urasuunnitelmiani tarkemmin ja ajattelin laittaa taas yhden hakemuksen vetämään.



Nämä neuvot on koottu Talouselämän, Annan, Cosmopolitanin, Mtv3:n, Duunitorin, Kauppalehden ja Voicen artikkeleista. Juttuihin on kerätty kokeneiden johtajien, akateemikkojen, menestyneiden julkisuuden henkilöiden, uraneuvojien ja ulkomaisten medioiden vinkkejä. Aika sekava joukko lähteitä, mutta ei välitetä siitä? 

7 kommenttia:

  1. 1-15 menee ihan helposti, mutta vapaa-ajalla en kyllä työtä halua miettiä! Haluan, että itselläni on muutakin elämää kuin työ. Muita kohtia olen puolestani "harrastanut"...

    Kun kävin viimeisimmässä työhaastattelussa törmäsin "kilpasiskoihini". Päällimmäisenä jäi mieleen erityisesti toisen epäsiisteys. Tuo viimeinen kohta listassasi on niin totta: pukeudu työn vaatimalla tavalla. Työhaastatteluunkin siistit vaatteet päälle ja kyllä se tukkakin omasta mielestäni kannattaisi harjata... Jos ei omasta kaapista löydy sopivia vaatteita, niin sitten vaikka kaverin vaatekaapista lainaamaan työhaastattelun ajaksi. Kuulostaa pinnalliselta, mutta itsekään en olisi palkannut tätä epäsiistiä habitusta, olipa cv sitten millainen hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Varsinkin työhaastattelussa ja asiakkaiden edessä on tärkeää näyttää siistiltä. Siistit vaatteet lisäävät myös itseluottamusta ja sitä tarvitaan, jos mielii eteenpäin.

      Mitä tulee työhön ja vapaa-ajan yhdistämiseen, niin en itsekään ole valmis varsinaisesti tinkimään vapaa-ajasta. Kuitenkin luen innolla iltaisin työsähköposteja ja vastailla niihin. Saatan suunnitella seuraavan päivän palaveriakin. Näitä teen kuitenkin lähinnä juuri intohimon enkä pakon sanelemana.

      Poista
    2. Omg, pystytkö "Eroon oravanpyörästä" kertomaan tarkemmin tuosta epäsiististä habituksesta?

      Itse syyllistyn, jos mahdollisuus annetaan (etäyhteys ja työkännykkä) iltaisin lukemaan työjuttuja kiinnostuksesta. Jossain vaiheessa lopetin sen, kun yöunet alkoivat häiriintymään (oli aina jotain innostavaa tai korjattavaa). Nyt kun on taas liian vähän vastuuta, olen hankkinut sitä iltojeni iloksi mm. yhdistystoiminnasta. Harmi vaan, ettei siitä makseta.. Ehkä koulutusta ja verkostoja sen sijaan saan :) Ja kokemusta.

      On ollut karseeta katsoa sellaisten uraäitien elämää, jotka tukka putkella viilettävät työmatkoilla ja lapset kaipaavat häntä illaksi kotiin. Mutta valintojahan on tehtävä ja palkkaa jostain saatava.

      Poista
    3. Mä en lämpene yhtään työmatkoista. Mulla on ollut duuniläppäri nyt äitiyslomalla, mutta onneks salasana vanheni, niin en pääse enää intraan. Sähköpostit näkyy kyllä kännykässä. Oho.

      Poista
    4. Lapsella voi olla myös isä, jonka sylissä olla kun äiti viilettää työmatkoillaan :)

      Poista
    5. Esikoisen kanssa reissasin ulkomailla jo ennen kuin lapsi oli vuoden ikäinen. Se oli kyllä rankkaa, enkä haluaisi tehdä sitä uudestaan. Edellisessä työssäni kävin ulkomailla muutaman kerran kuussa ja se oli liikaa. Silloin tällöin tehtyänä se tuntuu vain lomalta, kun saa nukkua yksin hiljaisessa hotellihuoneessa.

      Poista
  2. Varsin kattavasti kirjoitettu. Osaa noista noudatan myös, mutta paljon pointteja löytyy missä voisi parantaa.

    VastaaPoista