torstai 22. syyskuuta 2016

Kannattaa valittaa

Ennen tätä projektia en ole juurikaan tarkistanut saamiani laskuja, käynyt kuitteja läpi tai kysellyt muutaman euron perään. En varmasti ole edes huomannut, jos jotain on mennyt väärin, ja vaikka olisinkin, olisin harmitellut mielessäni ja jättänyt asian sikseen.

Syy välittamattomuuteen on varmasti siinä, että en ole nähnyt vaivaa muutamien eurojen väärtiksi.  Toisaalta myös minua on hävettänyt osoittaa toisen tekemiä virheitä. Koska siitähän näissä yleensä on kyse, inhimilliseistä virheistä. Voi syy toki olla järjestelmissäkin, mutta harvemmin. Olen saattanut tuntea oloni huijatuksi ja äänestänyt jaloilla,  eli purkanut sopimuksia tai vaihtanut kauppaa tai palveluntarjoajaa kaikessa hiljaisuudessa.

Nyt kun aloitin kuusivuotisprojektini, olen kiinnittänyt paljon enemmän huomiota laskujen ja kuittien sisältöön. Parin kuukauden aikana olen huomannut seuraavia virheitä ja korjannut ne:
  • -30% alennus unohtunut maitopurkista + 0,40 €
  • Perunat punnittu Lidlissä kirsikoina + 4 €
  • Nordeassa veloitettu perusteettomasti arvo-osuustilin säilytysmaksuja + 4 €
  • Sonera unohtanut alennukset kanavapaketista +90 € (tulevina 10 kuukautena)
  • Ravintolassa annoksesta löytyi muovikelmua + ilmaiset jälkiruuat

On kyse sitten 0,40 tai 90 eurosta, ei rahojen palautus ole ollut hankalaa. Lidl ja S-market hoituivat seuraavan käynnin yhteydessä ja Sonera ja Nordea puheluilla, jotka jonotuksineen kestivät muutaman minuutin. Ravintolassa en käytännössä valittanut itse, vaan tarjoilija näki kun vedin ruuan seasta kymmenensenttisen elmukelmun ja tuli itse tarjoamaan hyvitystä. Ennen olisin sanonut, että ei haittaa, nyt pyysin uutta annosta ja sain vielä jälkkärit kylkiäisiksi.

Oikeutettu valittaminen täytyy erottaa perusteettomasta. Omien ystävieni joukosta löytyy ihminen, joka valittaa ostamistaan tuotteista selkeästi vain saadakseen hyvityksiä. Esimerkiksi hän valitti puolukkapussista löytyneestä "kielonmarjasta" ja toisella kertaa kekseistä, jotka vain näyttivät vähän kulahtaneilta. Itse en nähnyt vikaa ja ei niistä korvausta tullutkaan. Toki, jos muropaketista löytyy hiiren pää tai lohkaiset hampaasi metallisiruun jäätelöä haukatessasi, valittaminen on oikeutettua. Pelkästään hyvitystuotteet mielessä se on moraalitonta.

Jos tunnen itseni pihiksi valittajaeukoksi, kun pysäytän kassajonon muutaman roposen vuoksi, täytyy vain ajatella, että nuo rahat kuuluvat minulle. Virhe on kaupan ja se kuuluu korjata. Jatkossa aion oikoa vääryydet ja valittaa virheistä aiempaa useammin. Teen sen asiallisesti, en suutu, syyllistä tai riehu. Niin kaikille jää hyvä mieli.

Mistä te valitatte?




8 kommenttia:

  1. Soitin juuri vakuutusyhtiöön kun he ovat laskuttaneet saman vakuutuksen osan kahdesti. Virhe olisi maksanut 49 euroa. Lisäksi minun kannattaisi lisätä aina heti autossa kauppakuitin tarkastus. Niissä on aika paljon heittoja, mutta en ole ennen jaksanut vaivautua. Nyt pitäisi vaan jaksaa. Mutta en ole seurannut ollenkaan sitä saanko kaupasta joskus myös inhimillisen virheen johdosta alennusta... Voisiko kokonaisuus olla plus miinus nolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kyllä, ei ole näiden muutaman kuukauden aikana tullut vastaan yhtään virhettä minun hyväkseni.

      Poista
  2. En ole joskus maininnut kassalta takaisin saadusta ylimääräisestä.. vähän huono omatunto tulee.. pitäisi ehkä reiluuden nimissä hoitaa tarkistus molempiin suuntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös tulee huono omatunto. Pyrin kyllä sanomaan, koska itsekin kaupanalalla työskennelleenä tiedän, että isommat summat saatetaan veloittaa työntekijän palkasta.

      Poista
  3. Nordnetin pimeistä valuutanvaihtokuluista, jotka ovat joskus jopa 2- tai 3-kertaisia ilmoitettuun verrattuna. Asiakaspalvelussa on siellä alettu jo sanoa, että jos ei kelpaa niin ovi on tuolla.

    VastaaPoista
  4. Tein heinäkuun lopulla verkkoyhteydestä sopimuksen, joka oli samalta yhtiöltä mutta halvempi kuin entinen. Todettiin että sopimus katsotaan vaihtuneeksi 1. päivänä heinäkuuta. E-laskuja katsellessa myöhemmin huomasin, että minulta kuitenkin oltiin laskuttamassa sekä vanhaa että uutta sopimusta heinäkuulta. Yli tuplahinta siis. Kävin valittamassa ja tietysti ylilaskutus peruutettiin.

    Mielenkiintoista oli sekin, että juuri sopimuspäivän iltana minulle soitti saman firman puhelinmyyjä, joka tarjosi vielä nopeampaa ja kalliimpaa liittymää. 15 vuoden aikana en ole saanut yhtään tällaista tarjousta, mutta nyt sellainen sattui tulemaan juuri samana päivänä kun olin tehnyt uuden liittymäsopimuksen.

    VastaaPoista
  5. Pakko palata tänne lisäämään, että onnistuin tällä viikolla mitätöimään yhden DNA:n laskun 12,90 ja löysin lidlin kuitista punnitusvirheen. Yhden virheellisen maksumuistutuksen oikaisin vielä tuohon päälle, eli tällä kaikella valittamisella sain noin 20 euroa hyvitystä.

    VastaaPoista