keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kaikki irti lisäkoulutuksesta

Voiko lisäopiskelu viedä minua uralla eteenpäin? 

Tällä viikolla alkoi Avoimen yliopiston verkkokurssi Johtamisen perusteet, jonne ansiokkaasti sain itseni ilmoitettua. Aloitin lukemisen jo kuukauden etuajassa, ja aloitusluennolla maanantaina istuessani ja kolme tärkeintä kurssikirjaa luettuani, motivaationi on mitä mainioin.

Aiemmassa kirjoituksessa suunnittelin sopivia lisäkoulutuksia ja mietin onko koulutus vaivan väärti. Nyt viimeistään olen vakuuttunut, että hyötyä on. Ensinnäkin opin paljon mielenkiintoisia asioita johtamisesta ja palan halusta päästä soveltamaan niitä käytäntöön. Se saattaa kestää, mutta olen vakuuttunut, että se päivä tulee vielä. Toiseksi koulutuksen avulla kerron myös työpaikalleni kiinnostuksesta esimiestehtäviin. Kolmanneksi tuosta saa mukavan merkinnän cv:hen ja LinkedIniin. Täysin turhaa se ei siis missään nimessä ole.

Kurssin suorittaminen vaatii oppimispäiväkirjan ja harjoitustyön teon. Oppimispäiväkirjassa paneudutaan opetettuihin teemoihin ja harjoitustyön voi tehdä joko referoimalla yhden kurssikirjoista tai perehtymällä jonkun yrityksen johtamiseen. Itsestään selvää on, että jälkimmäinen on se, joka kannattaa.

Harjoitustyössä esimerkkiyrityksen johtamista voi tarkastella kokonaisuutena tai keskittyä johonkin osa-alueeseen kuten esimerkiksi henkilöstöjohtamiseen tai esimiestyöskentelyyn. Tarkoitus on selvittää pintaa syvemmältä organisaation johtamistapoja, etsiä kehitettävää ja tarjota ratkaisuja. Suositeltavaa on haastatella henkilöä valitusta organisaatiosta. Ja tässä on se hyöty, hyvä syy keskustella johtajan kanssa esimiestehtävistä ja niihin liittyvistä ajatuksista omassa organisaatiossa. Itse aion pyrkiä esimieheni esimiehen puheille. Alustavana suunnitelmana on keskustella jossain määrin johtamisen tulevaisuudesta yrityksessä, esimiesurasta ja innovaatioiden merkityksestä. En aio tyrkyttää itseäni, eiköhän pointti tule selväksi jo sillä, että olen kiinnostunut aiheista.

Voin suositella kurssia muillekin uraohjuksille. Jos ei koko kurssia käy, ainakin kannattaa perehtyä Mark Hamelin Johtamisen tulevaisuus opukseen. Siinä on paljon esimerkkejä innovatiivisistä jenkkiyrityksistä. Niissä hommat hoidetaan toisin ja olisi mahtavaa, jos kaikki johtajat poimisivat ideoita omiin työympäristöihinsä. Mihin tarvitaan hierarkioita? Työtehoa lisää lisäämällä vastuita, haasteita ja valtaa? Kaikille mahdollisuus innovoimiseen?

Opiskelun maaliinsaattaminen on melko aikaa vievää varsinkin tässä lapsiperhehärdellissä, joten valitettavasti blogin kirjoittaminen saattaa vähän kärsiä.

Inspiroivaa keskiviikkoa kaikille!



5 kommenttia:

  1. Kiva, että pidät aiheesta :) Mä oon koulutukseltani henkilöstöjohtamiseen erikoistunut ekonomi, ja täytyy sanoa, että koko tutkinnosta tärkein oppi liittyy johtamiseen ja organisaatioihin. Sitä ei vaan voi nykypäivänä korostaa liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juu tännekin myöhäiset onnitteluni :)

      Poista
    2. Kiitoksia :). Ei voi korostaa ei. Kunpa kaikki johtajat ja esimiehet paneutuisivat noihin asioihin, työpaikat olisivat niin paljon parempia paikkoja viettää puolet hereilläolosta.

      Poista