lauantai 24. syyskuuta 2016

Arvokkaat kontaktit ja mielenkiintoinen tilaisuus

En ole taitava verkostoitumaan. Ainakaan siinä mielessä kuin se yleensä nähdään; yltiösosiaalisena läpän heittona vieraille ihmisille erinäisissä tilaisuuksissa ja sitä seuraavina kontaktipyyntöinä LinkedInissä. Onneksi verkostoitumista on muunkinlaista.

Hyvät verkostot ovat tärkeät. Enkä nyt siis tarkoita välttämättä satoja ihmisiä siellä LinkedInissä, joista osa ei muista kuka olet ja mistä tunnette. Vaan ihmisiä, jotka tietävät ammattitaitosi ja olisivat valmiita sanomaan sanasen puolestasi kysyttäessä. Erityisen tärkeää kontaktit ovat työnhaussa, suosittelijoina cv:sä tai vinkkaamassa työpaikoista. Itse olen hitaasti lämpeävä uusille ihmisille, enkä ole suuna päänä esittelemässä itseäni. Luon kontaktit kokoushuoneessa antamalla ammattitaitoni puhua puolestani. Minun verkostoni ovat pienet, mutta laadukkaat.


Yhteydenotto kontaktilta


Minuun otti yhteyttä muutama päivä sitten entinen työtoveri, joka on edennyt sittemmin eräässä suomalaisessa pörssiyhtiössä johtotehtäviin. Sovimme tapaamisen heidän toimistolleen muutaman viikon päähän. Puhelimessa oli puhetta lyhyestä, projektiluontoisesta konsultoinnista äitiyslomani aikana, josta maksettaisiin käypä hinta. Minulle kyllä käyvät nuo ylimääräiset lisätulot, mikäli nykyinen työnantajani suostuu tähän. En usko ongelmaa olevan, koska konsultointi liittyy toisen yrityksen alaan, joka on täysin eri kuin työnantajani. Täytyy kysyä, ja toivottavasti onnistuu.

Keskustelusta loisti läpi myös mahdollinen työtarjous. Olen tyytyväinen nykyisessä työssäni, mutta kaipaan lisää vastuuta, enkä hevillä kieltäydy paremmasta palkasta. Jos he suostuisivat järjettömän suureen palkkatoiveeseeni ja siihen, että työn luonne olisi hallinnollisempaa ja vastuullisempaa, olisin kyllä kiinnostunut. Se olisi harppaus kohti kuuden vuoden tavotteitani. Koska minulla ei varsinaisesti ole tarvetta uudelle työlle, uskallan pyytääkin enemmän (aikaisempi kirjoitus Rohkeutta palkkapyyntöihin löytyy täältä).


Valmistautuminen palaveriin


Tuleva tapaaminen on hoidettava hyvin, vaikka se sitten jäisikin ainoaksi. Teen taustatutkimusta yrityksestä ja kasaan lyhyen presentaation konsultoitavasta aiheesta ja oman ehdotukseni heidän ongelmaansa. Ensimmäisestä tapaamisesta en laskuta, se lasketaan palvelukseksi. Täysin hyödytön se ei minulle ole, vaan oiva tilaisuus myydä omaa osaamistani. Tavoitteena on saada heidät ajattelemaan jälkikäteen,  että tuo kyllä tarvitaan hoitamaan homma tai muuten ei tule mitään. 

En koskaan suunnittele tarkkoja sanomisiani ennen tärkeitä palaverejä, vaan mietin mitä haluan palaverilta, tiputtelen ajatuksia ja avainsanoja. Minulla on selkeä tavoite mihin haluan palaverin päättyvän. En tiedä mitä manipulointia, psykologiaa tai taikuutta käytän, mutta usein tavoitteeseen päädytään. Tämä ajatus taas nostaa itseluottamustani, joka taas lisää vakuuttavuuttani muiden silmissä.

---

Jos en uutta huippupestiä tästä saa, saatan saada hyvät lisätienestit konsultoinnista. Ja, jos sekään ei onnistu, ainakin minulla on hyvä kontakti kyseiseen yritykseen. Lisäksi ohimennen tulen kertoneeksi nykyiselle työnantajalleni, että vientiä on muuallakin ja siten arvoni saattaa nousta. Ensisijaisesti olen otettu, että ammattitaitooni luotetaan, ja olen onnistunut luomaan itsestäni sosiaalisesti hyvän kuvan.



6 kommenttia:

  1. Ilmeisesti olet todella oman alasi professionaali, kun ei yhtään jännitä tai mietitä miten sisällön laadit. Mahtava tilaisuus, toivottavasti teet vaikutuksen :)

    VastaaPoista
  2. Ei kun kyllä mä sisällön mietin, en vain tarkemmin käsikirjoita. Teen presun ja mietin tavoitteen. Jännitys on ennemminkin innokasta odotusta. Voi olla, että hetkessä jännitän, mun en etukäteen. Eri asia olisi työhaastattelu, jossa kuuluukin jännittää. Ja kiitos tsempistä :)

    VastaaPoista
  3. Mä oon odotellut, että joku muu tarttuisi tuohon yhteen kohtaan mutta ei, joten on pakko kysyä. Mitä ihmettä tama tarkoittaa: "Olen tyytyväinen nykyisessä työssäni, mutta kaipaan lisää vastuuta, enkä hevillä kieltäydy paremmasta palkasta." Miten tää 'hevillä' sopii tähän yhteyteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan sillä sitä, että vaikka olen nyt tyytyväinen, ei työ ole täydellistä ja on minullakin hintalappu millä lähden uusiin haasteisiin. En hevillä = en vähällä siis kieltäydy, jos joku tarjoaa lisää palkkaa ja vastuuta. Itse en ymmärrä, että miksi se ei sopisi?

      Poista
    2. Toki mä ymmärrän ajatuskuvion tuossa takana, mutta viimeinen osuus ei vaan toimi, siis hevin/hevillä ja kieltomuoto. Entä jos yrität sanoa saman toisin: En hevillä kieltäydy = En helposti kieltäydy - mutta mikä olisi vastakohta? Kieltäydyn vaikeasti? Mikset sano vain yksinkertaisesti että "en kieltäytyisi paremmasta palkasta, jos sellaista tarjottaisiin"?

      Poista
    3. Se on siinä, koska saattaisin kieltäytyä, jos työ ei muuten vastaisi toiveitani. Kieltäytyminen olisi vaikeaa, mutta mahdollista. Joskus olen kieltäytynyt, koska työ itsessään ei ollut mielenkiintoista.

      Poista