lauantai 13. elokuuta 2016

Suuri vakuutusvertailu

Olen suunnitellut vakuutusten kilpailuttamista jo pidempään. Viime kuussa sain aikaiseksi tarkistuttaa Kaskon ja säästöä tuli pelkästään sillä noin 300 euroa. Lähtösysäyksen kaikkien vakuutusten kilpailuttamiselle sain muutama viikko sitten Fennian vakuutusmyyjän puhelusta. Päätin soittaa muutkin vakuutusyhtiöt läpi ja kerätä tarjoukset olemassa oleville vakuutuksillemme. Ennestään meillä on kaikki muut vakuutukset Ifillä paitsi koiravakuutukset Lähitapiolassa. 





Homma oli melkoinen, mutta nyt se on tehty. Ehdot saattavat hieman poiketa vakuuttajalta toiselle, mutta ovat meille räätälöityjä kaikilla. Vertailukelpoisuuden vuoksi kotivakuutus sisältää myös matkatavarat, oikeusturvan ja vastuuvakuutuksen. Kaikilla yhtiöillä on käytetty LähiTapiolan koiravakuutusta, Popilla Ifin henkivakuutusta ja LähiTapiolalla Turvan henkivakuutusta. Ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon valitsin Ifin,  Lähitapiolan ja PopVakuutuksen. Näiden edustajien kanssa viestiteltyäni ja soiteltuani lisää sain hintoja hilattua alas vielä muutamalla kympillä. 

Tässä neljä potentiaalisinta yhdistelmäratkaisua:



Vaihtoehto 1

Kaikki muut vakuutukset Lähitapiolalta, jolloin keskittäjäalennus 17 %, myös koiravakuutuksista. Liittoalennuksen vuoksi henkivakuutus Ifiltä.

Vaihtoehto 2

PopVakuutuksen autovakuutukset, jotka 15000 euron rajalla edullisimmat. Ifin keskittäjäale tippuu tällöin 16%:sta 11%:iin. 

Vaihtoehto 3

PopVakuutuksen autovakuutukset, jotka 15000 euron rajalla edullisimmat. LähiTapiolan keskittäjäale tippuu tällöin 17%:sta 13%:iin.

Vaihtoehto 4

Auto- ja kotivakuutukset Popilta. tällöin ei keskittämisaleja muilla yhtiöillä.



Lopulliseksi voittajaksi meille näistä selvisi vaihtoehto 1. Suurin syy oli edullinen autovakuutus ja keskittämisestä johtuva alennus koiravakuutuksista. Ilman koiravakuutuksia olisimme päätyneet vaihtoehtoon 4. 

Tässä muita huomioitani:
  • Kannattaa puhua vakuutusmyyjän kanssa eikä puhelinpalvelun, antavat paremmin alennusta
  • Lähitapiola on ainoa, jolla on ikärajaton koiravakuutus ja samalla siis ainoa, joka meille sopii
  • Autovakuutuksista edullisimmat olivat PopVakuutuksen Kasko ja liikennevakuutukset,  kun ajokilometrejä on vuodessa alle 15 000
  • Reilusti halvin henkivakuutus on Ifillä liittoalennuksen kera
  • Keskittämisalennus voi olla, jopa 16-17%, jos mukana auto- ja kotivakuutus
  • PopVakuutuksen edulliset autovakuutukset eivät korvaa alennuksen määrässä keskittämisestä johtuvia alennuksia muissa vakuutuksissa, jos vakuutuksia yhtä kattava setti kuin meillä
  • Henkivakuutuksissa suurimmat erot yhtiöiden välillä, liiton vaihtuessa täytyy kilpailuttaa uudestaan (Turvan henkialennuksessa huomioitu jo liittoale)
  • Jatkossa mietittävä henkivakuutusten ja koiravakuutusten tarpeellisuutta. Nyt halutaan pitää, kun varallisuus vielä matala ja koirat vanhoja ja sairaita.
  • Jos jollain yhtiöllä joku vakuutus on edullinen, on usein toinen vakuutus keskimääräistä kalliimpi.
  • Vakuutusyhtiöt tarjoavat usein lisäporkkanana määräaikaisia alennuksia tietyistä vakuutuksista. Näissä laskelmissa mukana vain jatkuvat alet.

Muissakin talousblogeissa on ollut lähiaikoina kirjoituksia vakuutuksista (mm. Rikas erakkoTuhlaajasta visukintuksiYksinhuoltajan selviytymisopas)ja samansuuntaisia havaintoja Popvakuutuksen edullisesta autovakuutuksesta. Vakuutusten määrä ja tarpeellisuus on myös ollut tapetilla ja syytä meidänkin miettiä huolella jatkossa, kun varallisuus kasvaa.

Kaiken kaikkiaan hyvä harjoitus, jota voin suositella muillekin. Ero kalleimman ja halvimman vaihtoehdon välillä oli huimat 756 euroa ja nämä kuitenkin tuoreita hintoja. Ero saattaa olla huomattavasti isompi, jos tarkistusta ei olla tehty viime vuosina. 

Säästöä meille vaihdosta vuositasolla 197 euroa!



17 kommenttia:

  1. Hyvin olette saaneet säästettyä vakuutuksissa. Kyllä kilpailutus aina kannattaa.

    Tuo Ifin henkivakuutus ammattiliittojen ja -järjestöjen jäsenille on omissakin vertailuissa ollut ylivoimaisesti halvin. Ifin yhteistyöjärjestöinä on muitakin kuin vain ammattiliittoja, joten ammattiliiton jäsenyys ei ole välttämätön. Itse olen hankkinut henkivakuutuksen Veronmaksajain keskusliiton jäsenenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun miehen liiton jäsenyys loppuu, täytyy tutkailla näitä muita vaihtoehtoja. Olen joskus myös kuulunut tuohon veronmaksajien keskusliittoon. Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Moi,

    Kuten Rikas Erakkokin mainitsi, vakuutukset eivät ole ottajalle keskimäärin kannattavia. Miettisin siis hyvin tarkkaan mihin vakuutuksiin lähtisin mukaan. Sinun "vakuutussalkustasi" minulle helppo kyseenalaistamisen kohde on koirien vakuutus. Puhuin asiasta tällä viikolla koiranomistajakaverini kanssa ja hän tiesi kertoa, että omavastuuosuus peruskäynnistä on siinä määrin suuri, ettei korvauksia juuri saa. Toisaalta kattavuuden piiristä rajataan ainakin rokotuskäynnit ulos.

    Päädyin hänen - kuten lähes kaikkien joiden kanssa olen asiasta puhunut - siihen tulokseen ettei kannata vakuuttaa mitään muuta kuin ns. "life-changing" asioita: Matkavakuutus, kotivakuutus, ehkä joitain muitakin. Plus tietenkin lakisääteiset. Koska vakuutusyhtiöt tekevät vakuutuksista voittoa, sinä et.

    Jotkut sanovat, että kaikennäköisten asioiden vakuuttaminen tuo mielenrauhaa. Minulle ajatus rahan menettämisestä sekä ylimääräisestä vaivannäöstä korvausten peräämisen yhteydessä ei tuo mielenrauhaa.

    VastaaPoista
  3. Ihan samaa mieltä. Kuten tekstissä mainitsen, koira- ja henkivakuutukset on syytä pohtiamyöhemmin uudestAn. Uutta koiranpentua en enää lähtisi vakuuttamaan. Koska kuitenkin kyseessä vanhat koirat ja toisella kroonista vikaa, jonka vakuutus korvaa, aion pitää vakuutuksia vielä muutaman vuoden tai kuinka kauan sitten elävätkään. Olen jo päässyt tänä vuonna omille eli korvaus on ollut yli tuon 700 euroa. Toisella koiralla ei ole suurempia korvattava vikoja ja sen vakuutuksen lopettamista harkitsen.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava vertailu! Kyllä hankalaksi menee vakuutuspaketin vertaaminen, kun nuo kaikki keskittämisalennukset pitää ottaa huomioon, huh. Mulla ei ole kuin kotivakuutus, mm. koska meillä ei ole autoa, lapsia, lemmikkejä tai ulkomaanmatkustelua. Henkivakuutusta en edes saisi. Niin että olisi kai helppo kilpailuttaa, kun on vain yksi vakuutus, mutta on vain jäänyt se tekemättä. Tällä hetkellä n. 145 € Ifiltä (omavastuu 450 €, sis. oikeusturva- ja vastuujutut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se kuulostaa ihan kohtuullisella, tietenkin riippuu irtaimiston arvosta ja kämpän koosta.

      Poista
  5. Listasta puuttuu Pohjantähti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä puuttuu. Ei jostain syystä käynyt mielessäkään. Ens kerralla sit :)

      Poista
  6. Huh huh. Itselläni on vain kotivakuutus. Muuta en tarvitse. Kulut 0€ vuodessa OP-bonusten takia.

    VastaaPoista
  7. Itse kirjoitin meidän vakuutuksista aiemmin keväällä, ja meillä ei ole muita vakuutuksia kuin talo- ja autovakuutukset. Sitäkin kannattaa miettiä mitä oikeasti kannattaa vakuuttaa, ja miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja kuten kirjoitin, meillä pohditaan noiden koira - ja henkivakuutusten tarpeellisuutta. Koska meillä on jo nyt melko paljon asuntolainaa ja varallisuus melko pientä, pidämme henkivakuutukset. Kun varallisuus kasvaa, myös riski pienenee ja sitten luultavasti lopetamme ne. Toisella koiralla pidämme vakuutuksen niin kauan kuin elää, koska maksaa itsensä ja oikeastaan toisenkin koiran vakuutuksen vuosittain takaisin. Toinen koira on terveempi ja sen vakuutus on nyt se mistä ensin karsitaan.

      Poista
  8. Aika jännä. Tai siis tässä se taas nähdään, miten erilaisia me ihmiset ollaan. Jos taas itse olisin tuossa tilanteessa (eli velkaa on, lisää on tarkoitus tehdä, puolisoiden työurat on kuitenkin vasta alullaan tai eivät ainakaan samassa vaiheessa kuin jollain viiskymppisillä ja sitten perheessä on vielä pieniä lapsiakin), niin molempien henkivakuutukset olis taas mulla ihan kärkipäässä prioriteettilistalla.

    Eihän sitä kukaan toivo eikä odota tapahtuvaksi, mutta jos pahin skenaario toteutuu, niin ainakaan puolison ei pitäisi joutua tekemään mitään hätiköityjä ratkaisuja. Mä koen niin, että sellaisessa tilanteessa olis niin paljon muutakin ajateltavaa ja järjestettävää ja murehdittavaa, ettei siihen enää kaipaisi esim. talon pakkomyyntiä tai lainojen uudelleenjärjestelyä tai mitään muutakaan sellaista päätettävää asiaa, jonka toteuttaminen voi osua huonoimpaan mahdolliseen talouskauteen eikä vaihtoehtoja sillä hetkellä olisi. Samoin jos lapset laittaa edunsaajiksi, niin ajattele miten paljon se esim. helpottaisi heidän opiskeluaan.

    Toki ei mikään korvaa elävää vanhempaa, mutta kyllä mä nyt tavalla tai toisella varmistaisin jälkikasvun selustan. Eikös henkivakuutusrahoissa ole vielä verohelpotuskin? Tietysti kun sä nyt tuota laskemista harrastat, niin voisit joutessasi laskea senkin, mitä tapahtuu vuosien varrella, jos käytätkin vakuutuksen vuosimaksun vaikka sijoittamiseen ja missä vaiheessa voisi olettaa, että saat samalla pääomalla samanlaisen tuoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin keskustelimme miehen kanssa noista henkivakuutuksista ja ajattelimme juuri kuten sinäkin. Sillä hallitaan riskiä asuntolainojen kanssa ja turvataan lasten tulevaisuutta.

      Voisinpa huvin vuoksi laskea tuon sijoitusten ja vakuutusten polttopisteen, kunhan ehdin :)

      Poista
  9. Vielä jäi sanomatta, että jos vakuutusten tarpeellisuutta/hyötyä oikein lähtee vertailemaan, niin eikö joku autokasko ole aikalailla kustannustehottomampi kuin just se henkivakuutus? Siis jos paha paikka tulee.

    VastaaPoista
  10. Melko kattava vertailu kyllä. Sitä vaan ihmettelen ettei sitä tärkeintä asiaa ole vakuutettu eli lapsia. Sairauskuluvakuutuksen vuosihinta tulee tyypillisesti kuitattua jos lapsi parikin kertaa vuodessa sairastaa ja haluaa hoidattaa aikaa ja vaivaa säästäen yksityisellä.
    Paha vaan että monessa yhtiössä lapsivakuutus on naitettu kotivakuutukseen joten nämä pitäisi kilpailuttaa samaan yhtiöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme hoidattaneet julkisella ja olemme olleet todella tyytyväisiä ainakin Lastenklinikkaan. Ystävällistä, nopeaa ja asiantuntevaa palvelua, eikä maksa paljoa. Terveyskeskuksessa taso vaihtelee, mutta aina ollaan saatu aika nopeasti. Jos asuisimme kauempana näistä palveluista, olisimme luultavasti vakuutukset ottaneet.

      Poista